Ennen vanhaan oli yleisenä tapana, että kun jokin virkamiesperhe muutti uudelle paikkakunnalle, jokin vastaavassa asemassa oleva perhe kutsui nämä muuttajat kylään, ja kutsujat antoivat yleiskatsauksen paikkakunnasta samalla kun saivat tietää uusista asukkaistakin jotakin. Seuraavaksi tämä uusi perhe kutsui kylään ne, jotka olivat heidät toivottaneet tervetulleiksi, ja niin sitten alkoi tutustuminen paikkakunnan ihmisiin ja perheisiin. En tiedä, oliko tällainen tapana muissa kuin ns. säätyläispiireissä.
Kun äitini oli Pälkäneen yhteiskoulun vararehtorina, hänellä oli tapana kutsua uudet opettajat vuorollaan tutustumiskäynnille, kahville tai teelle, ja antaa jonkinlainen perehdyttäminen koulun ja paikkakunnan asioihin.
Tästä pääsemme sellaiseen asiaan kuin vieraanvaraisuus. Se on ollut ”vanhoina hyvinä aikoina” jonkinlainen itsestään selvyys. Matkan takaa vierailulle tullutta pidettiin hyvänä, hänelle valmistettiin yöpymismahdollisuus ja tarjottiin niin aamiaiset kuin muutkin ateriat. Ja sama toimi tietysti toisinkin päin: kun lähdettiin sukuloimaan, saatiin vastavuoroisesti samat palvelut. Tämä olikin aivan ymmärrettävää siihen aikaan kun ei vielä ollut omia autoja vaan matkat tehtiin junalla, linja-autolla tai aikaisemmin hevoskyydilläkin.
Mutta nykyään, 2018. Vieraille suositellaan hotellimajoitusta, korkeintaan mökkikaudella voi löytyä yösijakin. Miten tähän on oikein jouduttu, minne perinteinen vieraanvaraisuus on unohtunut?
Kumma kyllä, se on unohtunut Suomessa, mutta on edelleen ilman muuta asiaan kuuluvaa muualla maailmassa. Minulla on ollut ilo ja tilaisuus nauttia vieraanvaraisuudesta monissa perheissä Italiassa ja Sveitsissä. Onhan se, kun ystävien kesken ollaan, paljon mukavampaa tutustua perheeseen heidän kotioloissaan. Istua yhdessä aamukahvilla ja rupatella pitkään, käydä porukalla katsomassa paikkakunnan nähtävyyksiä, ehkä tavata kollegoitakin tai käydä teatterissa.
Sveitsissä ystäväperheessä ollessamme ei tullut kuuloonkaan, että olisimme joutuneet maksamaan mistään mitään, päinvastoin yritykset osallistua ravintolalaskun maksamiseen torjuttiin jyrkästi: ”ei ei, tehän olette nyt meidän vieraitamme”. Kun yksillä tuttavillamme oli pieni asunto niin etteivät he voineet tarjota yösijaa, he varasivat ja maksoivat meille hotellihuoneen.
Ihan sama Italiassa. Vieraanvaraisuus siihen liittyvine tutustumiskäynteineen yms. oli aina ilmaista. Sanomattakin on selvää, että tarjosimme ystävillemme samanlaiset vastavuoroiset palvelut sitten Suomessa. Näinhän se toimii.
Kun nyt kansainvälistymme, olemme mukana joissakin kansainvälisissä järjestöissä, joilla on sisar- tai veljesklubeja, monet nykysuomalaiset ovat varsin hämmentyneitä. Ja sanottakoon suoraan, siinä määrin itsekeskeisiä, välinpitämättömiä tai vastavuoroisuudesta viis veisaavia, että vaikka he ovat itse nauttineet vieraanvaraisuutta muualla Euroopassa, tuntuu olevan kiven takana kutsuminen vastavuoroisesti Suomeen.
On vähän kummallista, siis täällä Suomessa, että mitä parempi hyvinvointi meillä on, sitä hanakammin unohdamme vanhat hyvät tavat, ja itsekkyys, oma mukavuus nousee pinnalle. Kovin surullista. Mutta ei koskaan ole liian myöhäistä opetella kansainvälistä kanssakäymistä. Sitä sellaista, mikä Suomessakin ennen oli itsestään selvää.
Paul Tiililä
