Jaksaa, jaksaa

Riikka Hämäläinen.

Miltä uupunut ihminen näyttää ja kuulostaa? Usein tuntuu olevan niin, että uupumuksen tunnistavat helpommin ihmiset uupuneen ympärillä kuin uupunut itse. Suomalaisille taitaa olla aika oireellista, että uupumusta on vaikea itselle edes myöntää. ”Ei tässä mitään hätää. Kyllä minä pystyn ja jaksan.” Viimeiseen asti ollaan sitkeitä suomalaisia, ahkeroidaan vaikka hammasta purren.

Sitkeydessä sinänsä ei ole tietenkään mitään pahaa, mutta Jeesus antaa luvan olla myös heikko ja keventää taakkaa. Hän kutsuu: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Ies on ihmisen tai eläimen olkapäille asetettava kantoväline, joka on tarkoitettu helpottamaan kuorman kantamista. Ilman iestä saman taakan kantaminen olisi kantajalle monin verroin raskaampaa, ellei jopa ylivoimaista. Perinteinen vetoies sidottiin kahden vieretysten kulkevan härän harteille, ja näin saatiin molempien juhtien työvoima tehokkaasti käyttöön. Kun Jeesus tarjoaa iestä harteille, kyse on ikeestä, joka on paitsi meidän, myös Jeesuksen harteilla. Kuorma on kevyt, sillä Jeesus itse kantaa taakkaa meidän kanssamme.

Jokaisella on sellaisia taakkoja, jotka Jumala on antanut meidän kannettaviksi. Ne voivat liittyä lähimmäisiin, sairauteen, työhön ja velvollisuuksiin. Ehkä kannat jotakin murheita. Murheisiin keskittymisen ja niiden vatvomisen sijaan, katso Jeesusta. Jeesusta, joka kutsuu laskemaan murheet hänen harteilleen. Tai ehkä kannat mukanasi syyllisyyden taakkaa. Katso Jeesusta. Hän on ristillä kantanut synnin ja syyllisyyden. Kaikki synti on ristillä sovitettua syntiä. Kaikki on annettu anteeksi.

Ehkä olet haalinut itsellesi liikaa tehtävää ja olet kuormittunut kaiken sen työn taakan alle. Ehkä kannat jotain sellaista, mitä sinun ei tarvitsisi kantaa. Paineita vaikkapa urasta, menestyksestä, maineesta tai taloudesta. Katso Jeesusta, joka ei vaadi meiltä täydellisyyttä, hän on ollut täydellinen meidän puolestamme. Mitä taakkamme ovatkaan, saamme katsoa Jeesusta. Näemme hänet, sydämeltään lempeän ja nöyrän, joka kantaa taakkoja kanssamme. Hänen vierellään sielumme löytää levon.

Riikka Hämäläinen

Kangasalan seurakunnan citypappi