Pyhäinpäivä

Sytytän pyhäinpäivänä kynttilän ja muistelen heitä, jotka eivät enää ole täällä. Ajattelen niitä hyviä hetkiä, joita poisnukkuneiden rakkaitteni kanssa sain viettää. Kaikki se oli lahjaa, josta olen edelleen kiitollinen. Kaikkia heitä kannan mielessäni ja sydämessäni niin kauan kuin elän. Pyhäinpäivänä voin rukoilla vaikkapa kirkkokäsikirjan rukouksen sanoin:

Rakas Jumala.

Kiitos, että olet kanssamme

kaikissa elämämme vaiheissa.

Huolehdit meistä, kun olemme aivan pieniä.

Kannat meitä, kun kasvamme.

Kiitos, että myös tämän elämän päättyessä

pidät meistä huolta

ja kutsut meidät taivaan kotiin.

Lohduta meitä, kun on surun aika.

Anna meidän aavistaa jo täällä

jotakin taivaan kirkkaudesta.

Auta meitä luottamaan Jeesukseen

kaikkina päivinämme.

Amen

 

Mirja-Leena Hirvonen

Diakonissa

Kangasalan seurakunta