Kappeliseurakunnan toiminta on säilytettävä jatkossakin

Elokuussa 70-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Eliisa Lahtinen juhli tasavuosiaan viime viikolla Mallorcalla isolla porukalla. – Reissussa oli mukana koko 21-henkinen perhekunta, Lahtinen kertoo.

Luopioislaiselle Eliisa Lahtiselle seurakunta on aina ollut tärkeässä roolissa. Oli siis luontevaa, että kun Eliisa ja Pentti Lahtinen muuttivat neljän lapsensa kanssa Helsingistä Luopioisiin vuonna 1988, Eliisa hakeutui mukaan seurakunnan toimintaan.

– Seurakunnassa toimiminen on vähän tällainen sukuvika. Kun serkkuni Liisa Murto jäi kirkkovaltuustosta pois vuonna 1990, hän totesi minulle, että nyt on sinun vuorosi jatkaa. Ja minähän jatkoin, Eliisa Lahtinen muistelee alkuaikojaan Luopioisten ja sittemmin Pälkäneen kirkkovaltuustossa.

Lahtisen 27-vuotinen ura kirkkovaltuustossa päättyy vuodenvaihteessa. Ajanjakso on ollut Lahtiselle merkityksellinen, mutta myös työntäyteinen. Vastuunkantaminen ja yhteisten asioiden hoitaminen on kuitenkin tuntunut hyvältä.

– Kirkkoneuvostossa en ole ollut mukana koko aikaa, työmäärän kannalta voisi jopa sanoa, että onneksi näin. Kirkkokuorossa olen ollut mukana alusta asti, Soilat-lauluyhtyeestäkin tuttu Lahtinen miettii ja lisää, että suuri ilonaihe on nyt se, että Luopioisten hyvätasoiselle kirkkokuorolle on löytynyt uusi johtaja kanttori Johanna Lemmetyisen siirryttyä muualle töihin.

Lahtiselle on tärkeää, että hän päättää valtuustouransa samalla tavalla kuin aloittikin sen: siirtämällä vastuuta nuoremmille. Niinpä hän aloitti kuluvan valtuustokauden kirkkoneuvostossa, jossa hän vaikutti kaksi vuotta eli puolet valtuustokaudesta. Loppuajan kaudesta neuvostossa on istunut luopioislainen Paula Suksia Lahtisen ollessa hänen varajäsenenään.

– Tuntuu oikealta jäädä toiminnasta pois tämänkaltaisen järjestelyn kautta, Lahtinen toteaa.

Marraskuisia vaaleja ajatellen paikkakunnalla on näkynyt uusi ilmiö, josta Lahtinen on aidon onnellinen. Ehdolla on ilahduttavan paljon nuoria aikuisia, joista saadaan tulevaisuuden vastuunkantajia.

– Ihanaa, kun seurakunnan päätöksenteosta ovat kiinnostuneita myös nuoremmat, eivät vain mummut ja vaarit, Lahtinen sanoo.

Lasten ja nuorten toimintaa ei tule supistaa

Lahtisen kirkkovaltuustouralla tapahtunut Pälkäneen ja Luopioisten seurakuntien yhdistyminen kuntaliitoksen yhteydessä vuonna 2007 oli suurin yksittäinen tapahtuma. Tuolloin muodostunut Luopioisten kappeliseurakunta on Lahtisen sydäntä lähellä. Luopioinen on maantieteellisenä alueena laaja, ja vaikka ihmisiä ei asukaan siellä niin paljon kuin ennen, on asukkaista jokainen tärkeä.

– Kappeliseurakunnan toiminta Luopioisissa on edelleen ehdottomasti säilytettävä. Hallinto voi sijaita Onkkaalassa, mutta arjen toimintaa pitää tulevaisuudessakin olla Luopioisissa. Kappeliseurakunta on oma yhteisönsä toimintoineen kaikkineen. Ei siitä oikein mitään tulisi, jos kaikki toiminta siirtyisi Onkkaalaan, Lahtinen sanoo painokkaasti.

Seurakunnan taloushuolista Lahtinen sanoo napakasti, että varojen riittävyys on ollut ikuinen ongelma – siitä ollaan oltu huolissaan aina. Aiemminkin on mietitty, miten jokin toiminta tai palvelu pystytään takaamaan myös jatkossa.

– Vaikka tiedostan toki kyllä, että nyt on vaarana, että seurakunnan palveluja joudutaan Pälkäneellä harventamaan aika tavalla, Lahtinen myöntää.

Lapsista ja nuorista ei kuitenkaan Lahtisen mielestä sopisi säästää.

– He ovat kuitenkin toiminnan tulevaisuus, hän muistuttaa.

Yhdeksi lääkkeeksi Lahtinen ehdottaa vapaaehtoistyön osuuden nostamista seurakunnassa entisestään. Jo nyt kirpputoria ja kahvioita pyöritetään vapaaehtoistoimin, ja tätä mallia voisi viedä myös muihin toimintoihin.

– Vaikkapa lasten kerhoissa voisi olla vapaaehtoistyöntekijä seurakunnan oman työntekijän rinnalla, Lahtinen ehdottaa.

Luopioisissa vapaaehtoistyön merkitys on tunnistettu jo kauan, ja yhdessä tekeminen on tuttua entuudestaan. Alueen kylät tunnetaan paikkoina, joissa itse ja yhdessä tekemisen perinne elää edelleen vahvana.

– Jos jotain ei ole, tehdään se itse, Lahtinen kiteyttää.