Viitosdivisioonan sankareilta kaivataan urotekoja – putoajan paikalle valahtanut Luja isännöi turnausta lauantaina

SB Lujan kokemusjoukkueeksikin kutsuttu – pääosin varttuneiden pelimiesten – ryhmä on uuden edessä lauantaina. XO-nimeäkin totteleva ryhmä isännöi ensi kertaa turnausta Kostia-areenalla, mutta aiempina vuosina alimpia sarjatasoja mielensä mukaan hallinnut Luja lähtee päivään kaikkea muuta kuin ennakkosuosikkina. Kostia-areenan komeisiin puitteisiin pääsee lauantaina tutustumaan myös KU-68:n kakkosjoukkue.

Pälkäneläisjoukkue on lohkossaan viimeisenä, ja jos sijoitus ei kohene kauden loppuun mennessä, on edessä putoaminen kuutosdivisioonaan. Kotiturnauksessa pisteiden saalistus voi olla hankalaa, sillä Luja kohtaa lohkon kaksi kärkijoukkuetta.

Älyjoukkueeksi itseään profiloinut KU-68:n kakkosjoukkue on sen sijaan paremmissa asemissa – ryhmä on tällä hetkellä kolmantena ja kiinni nousumahdollisuudessa. Sekä pälkäneläis- että kangasalalaisjoukkue saavat etukäteistietojen mukaan jalkeille iskukykyiset kokoonpanot, vaikka pelaajamäärä päätyneekin molemmilla toivottua pienemmäksi.

Pelit Kostia-areenalla alkavat lauantaina kello 10, kun Luja lähtee kotikenttäedun turvin kampittamaan lohkokärki RePlay:ta. Heti tämän jälkeen on mahdollista nähdä tositoimissa myös Lujan ”paikallisvastus” KU, joka hinkuaa voittoa keskikastin SC Tolppalaukauksesta. Ruokatauoksi sopivan välin jälkeen KU-68 kohtaa toisen keskisarjalaisen eli SB NMP:n, ja Luja huipentaa pelipäivän kahvitauon jälkeen eli kello 17 alkavaan päätösotteluun Valhallaa vastaan.

Joukkueiden edesottamusten lisäksi huomiota voi aina kiinnittää yksittäisiin pelaajiin. Salibandyliiton luotettaviksi tiedettyjen tilastosivujen mukaan esimerkiksi Lujan Joni Haataja ja Matti Ristiharju kamppailevat tasapäisesti pistepörssin voitosta. Kangasalalaisittain jännitetään, ehtiikö Aleksi Alhoniemi saada avausmaalinsa ennen kuin Niko Saari avaa syöttötilinsä.

 

SARJATAULUKKO

# Joukkue O H⁰ TM PM ME P
1. RePlay 6 4 2 0 32 18 14 10
2. SS Valhalla 6 4 0 2 34 24 10 8
3. KU-68 II 6 4 0 2 29 24 5 8
4. HuHu 6 3 1 2 32 23 9 7
5. Tolppalaukaus 6 1 3 2 27 24 3 5
6. SB NMP 6 2 0 4 22 33 -11 4
7. IRA 6 1 1 4 18 35 -17 3
8. SB Luja III 6 1 1 4 25 38 -13 3