Tasa-arvosta Antti Hintikalle

Haluan huomauttaa muutamasta asiasta Antti Hintikan jutussa ”Tasa-arvo kuuluu kaikille” (SHL 21.11.2018). Ymmärrän huolesi enkä ole kaikesta eri mieltä. Kun kirjoitat, että muiden kuin valkoisten heteromiesten oikeuksien puolesta taistellaan, muistuttaisin, että kyseinen ihmisryhmä ei ole joutunut juuri koskaan taistelemaan oikeuksistaan. Päinvastoin, se on lähes ainoa ihmisryhmä, jota ei ole sorrettu samalla tavalla kuin muita eikä kyse ole nyt siitä, että kaikki on heidän syytä. Syrjäytyminen on silti suuri riski yhteiskunnallemme.

Mainitset, että joutuu välittömän somelynkkauksen kohteeksi kritisoidessaan ihmisryhmää, vaikka tarkoituksena olisi vitsailla. Tällöin voi miettiä, onko hyväksyttyä vitsailla edes ”vain kavereiden kesken” sorretuista ihmisryhmistä. Jos hyväksyy sen, ei pitäisi syyttää muita jos menettää kasvonsa. Ihmisoikeusasioiden, muun muassa Hintikan mainitseman sukupuolineutraalin avioliittolain, ei pitäisi olla mielipideasioita, joista voidaan kiistellä.

Kyllä, feminismi on nimenomaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä. Niin minun, naisen, ja sinun, valkoisen miehen. En ymmärrä, mistä lähteestä tämä ”vaan lähinnä valkoisten heteromiesten haukkuminen” tulee, sillä se ei todellakaan kuulu feminismiin. Miesvihalle löytyy eri termi, misandria, joka poikkeaa feminismistä. Hintikka kirjoittaa: ”Jos tarkoituksena on ajaa tasa-arvoa, pitäisi ajaa kaikkien tasa-arvoa”. Tästä feminismissä on kyse.

Hintikka kirjoittaa naisten ja miesten olevan Suomessa nyt tasa-arvoisia. Tämä on harhakäsitys, joka ei pidä paikkaansa. Asiat ovat menneet eteenpäin, mutta emme ole tasa-arvossa. Vaikka Hintikka sanoo, ettei ole kokenut olevansa etuoikeutetussa asemassa. Haluan muistuttaa, että etuoikeuttaan on vaikea huomata, varsinkaan silloin kun ei kohtaa vääryyttä sukupuolensa takia. Tämäkin kertoo, että tasa-arvoon on vielä matkaa, vaikka henkilökohtaisesti pitäisi kaikkia sukupuolia tasa-arvoisina.

Olen samaa mieltä, että tasa-arvo ei toteudu, mutta valkoista heteromiestä ei pidetä syynä kaikkeen pahaan. Tasa-arvon täytyy toteutua kaikille sukupuolille, ja siitä feminismissä on kyse. Ei sinun, valkoisen heteromiehen, kiusaamisesta.

Veera Naumanen

Kommentointi on suljettu.