”Vähän vanhaa, paljon uutta ja hieman sinistä” – Hullu prinssi 2.1 näkee päivänvalon Kangasalan lukion 100-vuotisjuhlavuonna

Uuden musikaalin työryhmää. Ylärivissä vasemmalta musiikinopettaja Panu Ukkonen, käsikirjoittaja Hanna Suutela, lavastaja ja pukusuunnittelija Maarit Kalmakurki ja tuottaja Ismo Tahvanainen. Alarivissä vasemmalta alkaen musiikinopettaja Maija Koskenalusta, graafisesta suunnittelusta vastaava Johanna Jeronen ja ohjaaja Sanna Majanlahti.

Tuttu teksti, uusi versio. Vuonna 2021 sata vuotta täyttävä Kangasalan lukio tekee juhlavuonnaan uuden version lukion menestysmusikaalista Hullu prinssi. Työnimellä Hullu prinssi 2.1 kulkeva fantasiamusikaali saa ensi-iltansa tammikuussa 2021.

Vaikka teksti on ennestään tuttu, lupaa osittain uudistuva tekijätiimi lavalle paljon uutta.

– Tunnettua häävertausta mukaillen: vähän vanhaa, paljon uutta ja hieman sinistä, ohjaaja Sanna Majanlahti sanoo.

Juhlavuoden musikaali on viime talvena kantaesityksensä Kangasala-talossa saaneen Hullun prinssin tavoin koko lukion yhteinen projekti. Esiintyjien lisäksi mukaan tarvitaan esimerkiksi lavastajia, maskeeraajia, puvustajia ja äänimiehiä.

– Viime musikaalissa oli mukana noin sata opiskelijaa. Kaikki halukkaat pääsevät nytkin mukaan musikaalin tekoon, tuottaja Ismo Tahvanainen sanoo.

Työryhmässä on opiskelijoiden ja näyttelijänä tunnetun ohjaaja Sanna Majanlahden lisäksi muitakin ammattilaisia. Mukana ovat esimerkiksi lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaava Maarit Kalmakurki ja käsikirjoittaja Hanna Suutela.

– Viime talven esityksen jälkeen tuli paljon kyselyjä siitä, voisiko musikaalia tehdä uudestaan. Nuorisomusikaalin pedagogiaan kuuluu se, että ei voi, mutta uuden version voi toki tehdä, Suutela toteaa.

Juhlamusikaalissa kuullaan kaksi uutta kappaletta. Rooleissakaan ei ole luvassa toistoa, sillä kaikki aiemmassa musikaalissa mukana olleet esiintyjät vaihtavat rooleja.

– Ja eiköhän tarinaan saada mukaan myös lukion 100-vuotisjuhlavuotta esiin tuovia asioita, Suutela vihjaa.