Lukijan runo
Kaukana kaukana luotasi laskee lapsi vesille pienen, pienen veneen aaltojen vietäväksi, hopeaveneen, kevyemmän näkinkuorta, lastinaan kapea tuoksuva kynttilä.
– Ikävöin Sinua niin –
Kaukana, kaukana luotasi on kuu kalpea ja vähenevä, kuten kädet jotka luovuttavat sydämen sydänliekin matkalle hopeaveneessä. Mutta kasvot punehtuvat kuvastuessaan veteen: Hän unelmoi aamusta rannallasi kun sydän keinuu edessäsi mainingeilla.
– En tahdo unohtaa Sinua –
Kaukana, kaukana luotasi voi sammua uskollinenkin sydän: Yö, niin suuri ja tyrskyt pelottavat. Ystäväsi toivoo urheasti ettei kynttilä tuikkunsa kulu, että aamu ehättää kyllä. Niin hento on vene elämän johon ihminen toivonsa laskee.
– Miksi et kuule mitä sanon?
Joulunajan terveisin,
Marja Mäkinen ja Mosku-koira
Pälkäne
