Kenen vastuulla on Auttoisten ja Kyynärön välisen tien hoito?

Padasjoki ja Vesijako yllätti tansseista palaavat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Auttoisista Kyynäröön oli lumi tasattu tosi hienosti. Tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että tien molemmille puolille ei ollut muodostunut lumivallia, kuten tietä auratessa tapahtuu, vaan satanut lumi oli tasattu koko tien leveydelle.

Seuraukset nähtiin sunnuntaina, kun vesisade saavutti kyseisen tieympäristön. Kokenutkin autoilija sai tehdä töitä auton tiellä pitämiseksi.

Säätiedotuksessa luvattiin pakkasta jo maanantaiksi, joten olisi luullut, että pehmeä lumi olisi aurattu (ei tasattu) pois ennen kuin se taas kovettuu ja vaatii järeämpää kalustoa. Turha toivo, aurauksesta ei ollut maanantaiaamuun mennessä tietoakaan.

Kenelle kuuluu valvonta kyseisen tieosuuden hoidosta, josta on saatu ”nauttia” jo useana talvena? Mitkä ovat ne kriteerit, milloin kyseisen urakan saanut lähtee toteuttamaan kaivattua askartaan veronmaksajille?

Markku Toivonen