Abien riemu täytti Onkkaalantien – katso kuvat penkkariajelusta

– Nyt ne tulee, nyt ne tulee, huutavat Kostian alakoululaiset innoissaan Onkkaalantien varressa.

Pian tielle ajaa penkkarirekka, jonka kyydissä on Pälkäneen lukion abiturientteja. Riemu on ylimmillään myös rekan lavalla. Abeja ei näytä pahemmin palelevan, vaikka pakkasasteita on kahdeksan, mikä on kuluvan talven mittapuulla aika paljon.

Penkkarirekan kylkilakana mukailee tänä vuonna Juice Leskisen Aamu alkaa a:lla -kappaleen sanoja:” Päin helvettiä menee, mutta ei voi valittaa. Rima pysyy paikallaan kun riman alittaa.” Iskulauseen viereen on maalattu ylioppilaskirjoitusten arvosanoja, joista hylättyyn eli Improbaturiin viittaava lyhenne I on saanut rinnalleen useamman asteikon I+, I, I- ja I- -.

Abit ajelivat Onkkaalassa puoli kahdentoista jälkeen aamupäivällä.

Pälkäneen lukiossa on tänä keväänä 20 abiturienttia. Säännöllisen koulutyön nyt päättävä abiryhmä alkaa penkkarijuhlan jälkeen valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Kevään ensimmäinen ylioppilaskoe on 10. maaliskuuta pidettävä äidinkielen koe.