Lukija kirjoittaa
Löysin kirjahyllystäni jo välillä unohtuneen kuvateoksen, jonka Kunnallistiedot -lehti oli koonnut täyttäessään 60 vuotta. Siinä on kuvia levikkialueen ihmisistä ja rakennuksista yli 60 vuoden ajalta. Vaikkakin kotiseutuni Sahalahti oli varsin suppeasti edustettuna, kokonaisuutena levikkialue oli hyvin edustettuna.
1940-luvun loppuvuosina Kuhmalahden kirkko täytti 100 vuotta ja muistan itsekin olleeni siellä. Suojan talo oli myös Kuhmalahdella ja siellä viikonloppuisin pidettiin tansseja, joissa minäkin yritin sitä taitoa tavoitella, mutta huonolla menestyksellä.
Luopioisista on jäänyt mieleen ainakin Aitoon Kirkastusjuhlat kesäisin. Pälkäneeltä löytyy eniten kuvia ja totta kai, koska se kuitenkin on suurin ja keskeisin tässä ryhmässä. Pohjalahden kaupassa poikettiin jokaisella Tampereen matkalla. Siukolan Kalle sisarensa kanssa pitivät siellä kauppaa ja makkaraa meni joka pysähtymällä kaupaksi. Tunsin Kallen heti kuvasta.
Pyöräretkillä tutustuttiin aina myös rauniokirkkoon. Eräässä kuvassa Sappeen nuoriso oli tälläytynyt kovin ”fiiniksi” tullessaan Onkkaalaan Heinä-Maarian juhlille. Totta kai muistetaan Salmentaan tanssilava 1950-luvun kesistä. Siellä testattiin se taito mitä Kuhmalahden Suojalla oli harjoiteltu. Läheisimmät muistot tuo kuitenkin Sahalahdesta ja erikoisesti Sahalahden Auto Oy, jonka umpikuminen onnikka ajeli päivittäin Tampereelle ja matkustajat puupenkeillä istuen kokivat elämyksen istuen parin tunnin ajan mennen tullen mutkaisilla ja kuoppaisilla sorateillä. Ei sitten pariin päivään istuminen ollut niin tärkeätä.
Peltomäen Almakin oli lähettänyt joitakin kuvia. Muistan hänet meijeriltä, kun hän mittaili minun pieneen peltikannuuni maitoa ja tivasi kuponkia, johon sai neulalla pistää reiän ja kuitata kupongin käytetyksi, kuponki oli näet liianpieni leikattavaksi. Alman tapasin viimeksi Kuhmalahden vanhainkodissa käydessäni äitiäni katsomassa hänen viime aikoinaan. Hänen lähettämänsä kuva oli Yli-Toukolan ruispellosta. Siinä oli isäntä Adolf Heikkilä ja Viljo Heikkilä sekä naisväkeä.
Sahalahden kirkon 100-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1930 ja siitä on myös kuva. Nythän kirkko on siis jo 190 vuoden ikäinen. Joka pitäjästä on talvisodan kaatuneet julkaistu valokuvin. Eräs menneisyyden kummallisuus on hevoskierto pälkäneläisellä tilalla pyörittämässä rosmaa. Samanlaisen olen nähnyt Moltsian Haavistossa lapsena.
Eräällä sivulla on kaksi Venäjän vallan aikaista tarkk’ ampujapataljoonan sotilasta univormussaan. Oma vaarini oli siellä myös ja minulla on samanlainen kuva kotona. Palvelus kesti kolme vuotta ja suoritettiin Hämeenlinnassa ja Pietarissa. Muistoihini palasi myös erään kuvan piikkipyöräinen traktori, tuollainen 30-luvun petroolikäyttöinen Fordson. Isäni ajeli sitä Korpiniemen Laurilassa juuri ennen jatkosotaan lähtemistään ja minäkin sain olla kyydissä. Se jäi mieleen viimeisenä ajeluna isäni kanssa ja siksi muistan sen elämäni loppuun asti.
Vielä yksi kuva, joka esittää Mikko Karia istumassa kotinsa lattialla Kuhmalahdella. Luulisin hänen olevan 1-vuotias. Hän istuu siinä jalat haralla, valkoraitaiset sukat vain näkyvät. Hän pitelee pystyssä suurta rukiista reikäleipää, jonka alareuna on lattiassa kiinni ja ylin kohta on niin että hänen leukansa juuri ja juuri mahtuu leivän päälle.
Tällaisia muistoja palautui tuosta ajasta mieleeni. Kuvasto kertoo levikkialueen arkipäivästä, elämästä ilossa ja surussa. Näitä ihmisiä on elossa vielä paljon ja monen kotona on myös tämä kirja. Tämä lehti, jonka lukijoista nämä kuvat kertovat, on alkanut tippua postilaatikoihin vuodesta 1929 alkaen ja edelleen pudotetaan, joskin eri nimisenä. Lähivuosina monet nykylukijoista lukevat vielä lehden satavuotisjuhlanumeroa, ja varmaan silloin tulee luettavaksi vieläkin komeampi teos oikein värikuvina, mutta te, joilla tämä nykyinen painos on tallessa, kaivakaa se nyt esille ja katselkaa ja muistelkaa niitä sodan tuomia pula-aikoja ja ajatelkaa että ”kyllä silloin sentään oli kaikki paljon paremmin”.
Kosti Tuominen
