Fair play vai fault play?

Siis reilua vai vilpillistä peliä, kumpaa kunta pelaa. Siinäpä kysymys. Viimeaikaisten tapahtumien johdosta olen vakaasti kääntymässä vilpin puoleen.

Harhalan koulun vesivahinko on herättänyt vakavampia epäilyjä kuntalaisissa. Kuinkas sattuikin juuri sopivasti, kun koulun kohtalosta päätetään ihan näinä päivinä. Kivikoulua ei voinut polttaa, niin kyllä putkirikko hoitaa homman. On nyt tasapuolisesti sitten kosteusongelmia.

Kostiassa on vähän enemmänkin asiat huonosti, näin on kerrottu. Ihan puolueeton taho näin on kertonut. kosteutta ja sisäilmaongelmaa, jotain lahoa ja muuta ”kivaa”. Ensin ennustettiin, että selvitystyö kestää vielä pitkään ja korjaaminen myös. Nyt sitten yhtäkkiä kaikki onkin reilassa jo ensi syksynä? Kyllä on kunnan työmiehet kovia kaukoparantajia ja ihmeidentekijöitä, täytyy sanoa. Ehkä kuitenkin laitetaan laastari valtimovuotoon, mutta väliäkö sillä, kyse on ”vain” lapsista.

Harhalan koulun pihasta kaadetaan puita. Siitäpä tuli sellainen tunne, että toisella kädellä muka tutkitaan, annetaan roikkua löysässä hirressä ja toisella lyödään lopetusleimasinta.

Tiedän kyllä, että raha ratkaisee. Yksisilmäisesti loppusummaa tuijottavat virkamiehet ja -naiset tuskin koskaan näkevät työnsä hedelmiä. He eivät jalkaudu katsomaan, mitä oikeasti ruohonjuuritasolla tapahtuu, mitkä säästöjen seuraukset ovat.

Heli Ruusunen