Teemaviikonloppu: Pitääkö kivet nyppiä pois renkaista?

Autoilun teemaviikonlopun kunniaksi nyt julkaistava juttu renkaissa olevien kivien salaisuuksista on ilmestynyt alun perin lokakuussa 2014.

Varastosta kaivettujen renkaiden urissa on paljon erikokoisia kiviä. Omistajaa askarruttaa, onko renkaissa jotakin vikaa ja pitäisikö kivet napata pois urista.

Rengasliike Kangasalan Euromasterin Arsi Timonen, kertovatko renkaiden uriin jääneet kivet jotakin erityistä renkaiden kunnosta tai laadusta?

– Enemmänkin ne kertovat siitä, missä on viimeksi ajettu. Kiviä voi mennä rakoihin, jos ne ovat juuri sen kokoisia – kiviaineksia on niin erikokoisia eri paikoissa.

 

Pitäisikö kiville tehdä jotakin?

– Mieluummin ne kannattaa poistaa kuin jättää, jos sitä miettii. Kivet voivat aiheuttaa epätasapainoa ja pahimmillaan renkaassa oleva oikein terävä kivi voi puhkoa renkaan, jos sattuu sopivasti ajamaan esimerkiksi toisen kiven päältä. Kivet irtoavat yleensä esimerkiksi moottoritiellä, ja sen voi huomata myös perässä ajava tuulilasissaan. Aika harva niitä kiviä lopulta kuitenkin poistaa.

 

Voiko kivien ajatella tuovan lisäpitoa talven liukkailla keleillä?

– Voisihan vähän humoristisesti niinkin ajatella, että niistä kivistä voi jotain apua olla jos ensimmäiset kilometrit ajaa oikein liukkaalla, mutta en lähtisi välttämättä siihen ajatusmaailmaan mukaan. Enkä nyt ainakaan laittaisi kiviä sitä varten niihin renkaisiin.