Vierellä kulkijoita ja torikahviota ehdotetaan palkinnon saajiksi Pälkäneen seurakunnasta – voittaja valitaan kesäkuussa

Pälkäneen seurakunnan torikahvion 30-vuotisjuhlaa vietettiin 6 vuotta sitten.

Pälkäneen seurakunta on osallistunut kahdella hankkeella Tampereen hiippakunnan Kasvun verso -kilpailuun. Nämä ovat torikahvio ja vierellä kulkijat.

Pälkäneen seurakunnan torikahvio on toiminut vapaaehtoisten varassa jo 36 vuotta. Tekijöinä on vuosikymmenien aikana ollut valtava joukko ahkeria lähetyksen ja diakonian vapaaehtoisia.

Vierellä kulkijat on Luopioisten kappeliseurakunnassa toimiva ryhmä, joka vierailee Pälkäneen vanhainkodeissa ja mielenterveysyksikössä torstai-iltapäivisin. Kolmen seurakuntalaisen ideasta syntynyt ryhmä on toiminut aktiivisesti vuodesta 2009 alkaen.

Kilpailuun osallistui kahdeksan hanketta. Voittajan valitsee Tampereen hiippakuntavaltuusto kesällä. Hiippakunnan antamalla huomionosoituksella seurakuntia halutaan rohkaista tunnistamaan uusia kasvun versojaan.

Esittelyvideot voi katsoa täältä: