Tutussa kiitosvirressä sanotaan: ”Jumala loi, auringon kuun. Järvet ja puut, ihmisen myös.” Inhimillinen tiede on kyennyt laskemaan maailmankaikkeuden alun ja on monta kertaa tullut siihen päätelmään, ettei Jumalaa ole olemassa tai Häntä ei tarvita maailmankaikkeuden syntyyn. Sellainen päättely kuitenkin herättää mielestäni enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jos ajattelemme, että maailmankaikkeus tähtineen ja linnunratoineen on syntynyt alkuräjähdyksestä, herää väistämättä toinen kysymys, mikä sai aikaan tämän räjähdyksen? Täytyyhän olla jotakin, mikä on räjähtänyt.
Toinen kysymys on, mitä on sen jälkeen, kun esimerkiksi aurinkokuntamme päätähti aurinko palaa loppuun? Ilman aurinkoa ei luonnollisesti ole täällä maassakaan elämisen edellytyksiä. Raamattu on tässä suhteessa varsin selkeä. Siellä todetaan, että Jumala on luonut auringon, kuun ja tähdet sekä kaiken muunkin elollisen. Kerran, kun tämä maailmankausi loppuu, luodaan ”uudet taivaat ja maa”. Hän on pannut Auringon ja kuun taivaalle osoittamaan ihmisille aikoja.
Taivaankappaleiden mukaanhan me käytännössä aikaamme ihmisinä edelleenkin mittaamme. Meidän elämällä ei todellisuudessa ole paljoakaan merkitystä sillä, miten pitkä aika on siitä, kun maailmankaikkeus syntyi. Tärkeämpää on tietää, voimmeko saada yhteyden maailmankaikkeuden luojaan elämämme aikana. Jos se on mahdollista, se on elämämme tärkein kysymys. Tämän kysymyksen ratkaisu sisältää myös vastauksen kuolemamme jälkeiseen elämään. Voit halutessasi lukea Raamatusta tähän asiaan liittyen muun muassa seuraavat kohdat: PS. 104:19, 136:8-9 ja Psalmin 8 kokonaan.
Seppo Lahtinen, Pälkäne
