Ihminen on luotu vaalimaan omia arvojaan ja siten myös ärsyyntymään muiden ”vääristä” arvoista. Kaikki me voimme myöntää, että olemme pahoittaneet mielemme jostain asiasta. Se kuuluu ihmisyyteen. Jotkut vain tekevät sitä liian paljon ja liiankin näkyvästi, ja siitähän muut mieltään pahoittavat.
Mielensä pahoittamisen ikuinen kierre ei lopu koskaan. Ihmiset pahoittavat mielensä muiden mielensä jo pahoittaneiden sanoista, ja tämä vain jatkuu edelleen, kun muut mielensäpahoittajat liittyvät taisteluun. Mielensä pahoittaminen toimii aseena hyökkäyksiä vastaan. Oli hyökkäyksenä vastaväite, toinen mielipide tai syyttävät sormet, voi mielensä pahoittamisella saada kaiken anteeksi.
Aina löytyy jotain, mistä valittaa. Meillä suomalaisilla on veressä halu löytää asioista ongelmia katsomatta positiivisiin asioihin. Kun yksi rivitalo vajoaa, tuntuu satojen kuntalaisten usko omaan kuntaansakin vajoavan samalla mitalla. Kun paikallislehdestä löytyy yksi virheellinen asia, tuntuu satojen kuntalaisten luotto omaan paikallislehteensä loppuvan. Kun kuntalaiset huomauttelevat huonosti käyttäytyvistä ja muiden omaisuutta tuhoavista lapsista, mielensäpahoittajina toimivat näiden lasten vanhemmat.
Itse mielensä pahoittamisessahan ei ole mitään väärää, jos päämääränä on vain ilmaista oma mielipiteensä. Kun mielensä pahoittamisen tarkoituksena on hyökätä ja sortaa toisia, asiassa on menty liian pitkälle. Mielen pahoittamisen muuttuessa ihmisten väliseksi vihaksi, on mielensä pahoittaminen muuttumassa mielenvikaiseksi.
Aleksi Räväsmäki, Sara Tuhola
Sydän-Hämeen Lehti julkaisee Pälkäneen lukion opiskelijoiden kirjoituksia äidinkielen ja kirjallisuuden 4. kurssilta.
