Mitä tapahtuu Hääyönä?

Päivämäärä 11.11.-22 oli siinä määrin erikoinen, että Kangasalan seurakunnassa viriteltiin sen ympärille Hääyö-tapahtuma. Iltakuudesta puoli kymmeneen kestävässä Hääyössä tarjotaan mahdollisuus astella avioliiton satamaan matalan kynnyksen yli.

Kangasalan kirkossa sanoo tuolloin ”Tahdon” neljä paria.

– Mahtavaa on, että kaksi pareista on Kangasalta, mutta kaksi muuta pääkaupunkiseudulta. Tapahtuma on siis kiinnostanut laajemminkin. Ehkä kaunis kirkkomme ja kiva päivämäärä herättivät kiinnostuksen, iloitsee tapahtuman järjestelyistä vastaava pappi Minna Kyrkkö.

Vihkiajat olivat varattavissa puolen tunnin välein kello kuudesta lähtien; illan alkupään ajat kiinnostivat eniten.

– Pari tulee puoli tuntia ennen vihkimistä paikalle ja juttelee vihkivän papin kanssa. Siinä yhteydessä puhutaan hiukan parin tarinasta, jotta saadaan vihkipuheeseen myös henkilökohtaista osuutta. Meitä on kaksi pappia vihkimässä, joten kun toinen vihkii, niin toinen juttelee sakastissa parin kanssa, Kyrkkö kertoo.

Sekä Kyrkkö että Monika Viitala ovat itsekin ensimmäistä kertaa Hääyö-pappeina. Myös siviilivihkimiselle olisi voinut illan aikana tulla hakemaan siunauksen, mutta tällä kertaa kaikki neljä ennakkoilmoittautunutta ovat vihkimisiä.

Parilla ei tarvitse olla mukana välttämättä muuta kuin esteettömyystodistus ja henkilöllisyystodistukset.

– Avioliiton todistajat löytyvät tarvittaessa meiltä, mutta mukaan saa ottaa toki niin paljon häävieraita kuin itse haluaa.

Paikalla on myös kanttori soittamassa sisääntulo- ja poistumismusiikit sekä suntio auttelemassa ja ohjeistamassa paria. Vihkimisen jälkeen hääparille annetaan mukaan Raamatun lisäksi hääkakku.

Hääyö on järjestetty Kangasalan seurakunnassa aiemmin neljä kertaa – tuolloinkin jonkin tietyn päivämäärän innoittamana.