Marja-Liisa Kuitunen maalasi elämäkertansa – Mikkolan Navetalla on esillä maalauskurssin ja keramiikkaryhmän yhteisnäyttely

Marja-Liisa Kuitunen tiivisti vesiväritöihin oman elämänsä.

– Kahdeksaan työhön tiivistettynä oma elämä, Marja-Liisa Kuitunen sanoo vesiväritöistään, jotka hän maalasi Valkeakoski-opiston Luopioisten maalauskurssilla ja jotka nyt ovat näytteillä Mikkolan Navetan kalleriassa.

Oman kuvallisen elämäkerran tekemiseen Kuitusta innosti kurssin opettaja Tiina Poutasen harrastuskaudelle ehdottama aihe muistoista. Lyhyet teksti avaavat ja tukevat maalaustöiden sisältöä.

”Kiireellä kiivetään Korppivuorelle.

Sitten vähän pussaillaan.

Hups – kuinkas kävikään?

Kolme pienokaista kelleröi kaalinlehdellä”

Teksti ja vesivärityö kuvaavat puolison tapaamista, perheen perustamista ja lasten syntymää.

– Aikaperiodi on niissä noin kymmenen vuotta, Marja-Liisa Kuitunen valottaa tuota elämänvaihettaan.

Tekijän tuntevat näyttelyvieraat saattavat löytää tuttuja piirteitä töiden tytössä ja naisessa, mutta Kuitunen itse sanoo, ettei hän ole pyrkinyt omannäköisyyteen.

Pensselit santaan kesän ajaksi

– Seuraavaksi pannaan pensselit santaan ja aloitellaan kasvimaahommia, Marja-Liisa Kuitunen suunnitteli tulevaa, kun viimeinenkin vesivärityö oli kiinnitetty paikalleen kallerian seinään.

– Talvi on talvi. Silloin on enemmän aikaa olla sisällä.

Kuitunen asuu suurimman osan vuodesta kotitilallaan Padankoskella yhdessä miehensä kanssa. Sydäntalven kuukaudet pariskunta viettää Jyväskylässä. Kysymykseen maalausharrastuksen aloittamisesta hän vastaa, ettei ole vielä kauan maalannut, kymmenen vuotta vasta, eläkkeellä ollessaan.

– Akryyliväreillä olen tehnyt aika paljon, hän kertoo.

Kuitusen vesiväritöiden lisäksi kalleriassa on esillä töitä Tirppa Ventoniemeltä, Terhi Isosuolta, Helka Kortteenpohjalta, Laura Viukarilta, Otilia Panalta, Ritva Estola-Vähätalolta, Raija Vaalerilta ja Leena Tuominen-Saarelalta.

– Ihana ryhmä, ihania kavereita, Marja-Liisa Kuitunen kehuu harrastajia.

Vaaleri perusti keramiikkaryhmän

Nyt Mikkolan Navetalla esillä oleva näyttely on maalauskurssin ja keramiikkaryhmän yhteisnäyttely. Raija Vaaleri on mukana molemmissa, ei omien sanojensa mukaan enää kovin tuottoisana ryhmäläisenä, mutta enemmänkin innostajana ja organisoijana.

– Muistakaa ilmoittautua ensi kaudelle. Valkeakoski-opisto vaatii, että ryhmässä on oltava vähintään seitsemän jäsentä, Vaaleri huikkaa näyttelyä pystyttäville maalauskurssilaisille.

Vaaleri tietää oman kokemuksensa kautta, että opisto järjestämän harrastusryhmän toiminta voi myös päättyä oltuaan mukana keramiikkaryhmässä, joka ei enää saanut jatkoa opettajan jäätyä eläkkeelle kymmenisen vuotta sitten. Muutaman vuoden kuluttua Luopioisissa aloitti omatoimiryhmä.

– Perustin ryhmän itse. Otettiin mukaan sellaisia ihmisiä, mitkä ovat ennenkin tehneet keramiikkatöitä, hän kertoo ilman varsinaista opettajaa toimivasta harrastusryhmästä.

– Jokainen hankkii itse omat tarvikkeensa. Maksamme vuokraa Yhdistysnurkan käytöstä ja viemme työt poltettaviksi Aitoon koulutuskeskukselle, joka hoitaa polton ja laskuttaa meitä siitä.

Ryhmä kokoontuu harrastuskaudella tiistaisin klo 14-18. Tämän kevään näyttelyssä on esillä Raija Vaalerin, Tuula Niutasen, Terttu Salmelan, Hannele Haatajan, Merja Helmisen, Eija Nissin ja Paula Kareksen töitä.

Maalauskurssin ja keramiikkaryhmän näyttely esillä Mikkolan Navetalla 30.5. saakka.