Riitta Parviainen oli kirjoituksessaan (shl.fi 20.9.2023) niin oikeassa tästä vanhuksia syrjivästä Pirhasta. Niitä, jotka ovat sodan jälkeen Suomi nimisen maan nostanut jaloilleen, heitä kohdellaan nyt kuin olisivat jotain jätettä. Juttelin eräänä päivänä nuoren Irakin kurdin kanssa. Heillä on tapana joka perjantai kokoontua perheen kesken syömään ja tapaamaan vanhempiaan, joista he pitävät huolen kuolemaan saakka. Kun kerroin, mitä meillä vanhuksille tapahtuu, hän oli hyvin ihmeissään ja suorastaan vihainen, että miten me voimme olla niin julmia. Oli myös puhe vanhusten ”loppusijoituspaikoista”, missä heitä monesti vain makuutetaan ja pidetään lääkkeillä hiljaisina.
Vielä kun meiltä mummoilta ja papoilta viedään se viimeinenkin mahdollisuus päästä lääkäriin, jos ei muuta niin matkojen pituuden ja vaikeuden takia niin eipä ole kumma, että Suomessa yleensäkin vanhukset voivat huonosti.
Mummo mallia 1955
