Syksy houkuttelee käsitöiden pariin

Vasemmalla palatekniikalla punottu kori ja sen edessä itse sidottuja kirjoja, oikealla vanha kirja alkuperäisessä ja uudistetussa asussa.

Kesän jälkeen monia käsityö- ja askartelupeukaloita alkaa taas kutittaa. Valkeakoski-opiston käsityökursseille kannattaa ilmoittautua nopeasti, jotta varmistaa paikkansa suositummissa ryhmissä.

Ellei aikaisemmin ehdi, torstaina 21. elokuuta Pälkäneen yhteiskoululla järjestetään opiston neuvontapäivä, jolloin voi sekä ilmoittautua että kysellä lisätietoa kursseista.

– Ihmiset ajattelevat turhan usein, että käsityökurssit ovat vaikeita ja täytyy olla osaaja jo tullessaan. Esimerkiksi kudontaan voi hyvin tulla mukaan vasta-alkajana – varmasti saa tehtyä kotiin jotain mukavaa uutta, rohkaisee tekstiilityön lehtori tekstiilityön lehtori Ritva Forsvik.

Opiston kudontapiirit jatkuvat Luopioisissa, Aitoossa, Rautajärvellä, Kuohijoella, Sappeessa, Laitikkalassa ja Onkkaalassa. Lisäksi Luikalassa käy tuntiopettaja joka toinen viikko.

– Kudontapiireissä tarjotaan lisämausteita tavallisen peruskudonnan ohella. Rautajärven piirissä on muun muassa opiston ompelukone, jota voi käyttää pienimuotoisiin töihin. Siellä voi saada ohjausta esimerkiksi vetoketjun ompeluun tai verhojen lyhentämiseen kudonnan ohessa, Ritva Forsvik kertoo.

Opisto on saanut lahjoituksena runsaasti värikkäitä mattolankoja, joita kudontaryhmäläiset saavat ilmaiseksi käyttöönsä.

– Niistä voimme kutoa esimerkiksi kynnysmattoja, joissa kokeillaan erilaisia perinteisiä sidoksia, Forsvik lupaa.

Luopioisissa kudontapiirillä on edelleen käytössä viime syksynä saatu uusi tila Osuuspankin talossa. Sinne on helppo poiketa paikan päälle katsomaan ja tutustumaan harrastukseen.

 

Pehmeäkantisen uusi tyyli

Eleanore Kelly Sellarsin Muotimurhat-teoksen suomennos ilmestyi kirjojen todellisen halpatuotannon aikaan vuonna 1944. Huonokuntoinen liimattu kartonkisidos sai Ritva Forsvikin käsittelyssä uudet kannet ja hyvin ryhdin pitkäpistosidonnan avulla.

Syksyn kirjansidontakurssilla tehdään muistikirjoja, päiväkirjoja, vieraskirjoja tai mitä kukin haluaa käyttämällä keskiaikaista harsinpistoja muistuttavaa

pitkäpistosidosta. Kirjojen kannet voi tehdä mistä materiaalista haluaa. Uutena kokeiluna kurssilla on vanhan kirjan uudelleen sitominen.

Jokainen tietää, miltä näyttää vanhan ajan halpa pehmeä kartonkisidos, josta sivut irtoilevat kun selän liimaus pettää, ja jonka reunat ovat kuluneet käytössä repaleiksi.  Sotien aikana kirjat olivat lähes ainoat tuotteet, joita ei pantu kortille, joten halpapainoksia ilmestyi massoittain. Jo paljon aikaisemmin kirjapainot tuottivat liimasidottuja versioita, joiden avaamiseen tarvittiin paperiveitsi.

– Oikeasti tällaiset leikkaamattomat kartonkikantiset painokset on tarkoitettu omistajan itsensä sidotettaviksi. Varakas sai teettää kirjasta kalliin näköisen ja köyhempi vaatimattoman, Ritva Forsvik kertoo.

Uudelleen sidontaa varten selän liimasidos liuotetaan pois, sivujen reunat leikataan suoriksi ja suunnitellaan uudet kannet. Kirja sidotaan pitkäpistosidonnalla. Jos vanha kansi on kohtuullisessa kunnossa, sen voi jättää etulehden kuvaksi.

– Arvokirjoja, vanhoja Raamattuja tai sen tapaisia kurssilla ei käsitellä, sillä niiden entisöinti on konservaattorin alaa. Mutta halpoja liimasidoksia, joita on olemassa romaaneista, dekkareista, runokirjoista, ihan mistä vain, voi uudistaa itse, Ritva Forsvik sanoo.

Ystävälle voisi järjestää esimerkiksi hauskan jouluyllätyksen hankkimalla käsiinsä hänen lempikirjansa tai vaikka lapsuudenaikaisen tyttö-, poika- tai satukirjan ja tekemällä siihen taiteelliset kannet ja kestävän sidonnan.

Kirjansidontakurssi alkaa Pälkäneen yhteiskoululla 5. marraskuuta ja jatkuu 22. ja 23.11.

Punontaa, värjäystä ja pienoiskalusteita

Vanhat, hajoamassa olevat kirjat ovat Ritva Forsvikin kirjansidontakurssin uusinta materiaalia. Repaleiselle liimasidokselle koittaa pian uusi aika.

Syys- ja lokakuussa Ritva Forsvik pitää Pälkäneen yhteiskoululla Kahvipussit ja tapetit -kurssin, jossa uutuutena on hauska palatekniikka: ensin kahvipusseista tehdään renkaita, joista punotaan neliöitä, joista syntyy esimerkiksi kestävä kori, kassi, tabletti tai pöytäliina.

– Ei tarvitse ommella saumoja eikä silittää, joten sen puolesta tekniikka on aika joutuisa, Forsvik kertoo.

Suosittu nukkekoti-sarja puolestaan jatkuu huonekalukurssilla Pälkäneen yhteiskoululla lokakuussa kahtena viikonloppuna Nukkekotia sisustamaan -kurssilla sekä nukkekodin valaisinkurssilla samassa paikassa tammikuussa. Nukkekotikurssien ohjaajana toimii Seija Saarinen.

Syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Luopioisten seuratalolla Ritva Forsvik ohjaa Aurinkovärjäys – sattumaa ja suunnittelua -kurssin, jossa ryhmäläiset saavat ilmaiseksi materiaaliksi käyttöönsä opistolle lahjoitettuja vanhoja lakanoita, joita voi hyödyntää vaikka liinoihin, huiveihin tai kirjan kansiin.

– Nyt kannattaa jo panna korvan taakse, että keväällä on tulossa Kostian koululle reaktiivivärjäyskurssi, jossa harjoitellaan muun muassa uudistamaan vanhoja tekstiilejä, sekä Aitooseen toivottu korukurssi, Forsvik muistuttaa.