– Jos katsot ulos ikkunasta, etkä näe siellä mitään uhkaavaa, et todennäköisesti ole vaarassa, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen.
Hän luennoi viime perjantai-iltana Pälkäneen yhteiskoulun auditoriossa Venäjän ja Ukrainan konfliktista ja median siitä välittämästä kuvasta. Valkeakoski-opiston järjestämällä avoimella yleisöluennolla pohdittiin, miten käsityksemme maailman tilanteesta muodostuu, ja miksi turvattomuuden tunne kasvaa kaiken tajuntaamme tunkevan sekalaisen tiedon keskellä.
Huhtinen totesi, että Suomi on aina kansakuntana varpaillaan, kun Venäjä tekee jotain. Sille ei voi mitään: idän pelko on juurtunut Suomen kansaan niin syvälle, että se on suorastaan osa identiteettiämme. Joko se tai jokin muu asia on tehnyt koko kansasta aran ja turvallisuushakuisen.
Kun venäläinen sukellusvene keksitään Ruotsin aluevesillä, ruotsalaiset tuumivat, että siellä oltiin ehkä uteliaita. Suomessa nähdään turvallisuuden vaarantuneen välittömästi.
Suomi on kuitenkin Itä-Ukrainan sodassa yhtä ulkopuolinen kuin Irakin ja Afganistanin konflikteissa. Suomi ei ole osapuoli yhdessäkään sodassa, jota maailmassa tällä hetkellä käydään. Elämämme on turvallisempaa kuin koskaan. Mitä ihmeessä siis pelkäämme?
– Mielikuvia, joita omaksumme nykyisestä informaatiotulvasta. Me olemme median kautta mukana sodassa niin kauan kuin seuraamme sitä. Jos pitäisimme parin viikon uutistauon, olisimme sodan ulkopuolella, Aki-Mauri Huhtinen vastaa.
Uhittelu lentää Suomen yli
Lööppi, jotka kirkuu Venäjän uhittelevan jollakin tavoin Suomelle, on takuuvarma keino myydä lehden painos loppuun. Tosiasiassa Suomen uhkaaminen ei Aki-Mauri Huhtisen mukaan ole tällä hetkellä Venäjän intresseissä.
– Uhka Euroopassa on kyllä kasvanut, mutta uhka ei tarkoita sitä, että se pannaan täytäntöön. Länsi ei hyväksy Venäjän toimintaa Itä-Ukrainassa ja Krimillä, ja toisaalta Venäjän piittaamattomuus kansainvälisistä sopimuksista on vienyt pohjaa vanhoilta turvallisuuskäsityksiltä. Mutta nämä asiat eivät merkitse, että juuri Suomi olisi erityisessä vaarassa, Huhtinen täsmensi.
Hänen mukaansa Venäjän ja lännen välillä on käynnissä keskinäinen näyttöjen mittelö. USA on selvästi ilmaissut, ettei se halua mukaan Ukrainan konfliktiin, mutta se esittelee voimiaan Naton sotaharjoituksella sekä puolustusliiton itärajan sotilaallisella vahvistamisella.
Venäjä vastaa ja tuo omat harjoituksensa Jäämerelle. Maantieteellisesti ne ovat lähellä Suomen aluetta, mutta niiden viesti on suunnattu muualle. Suomi on kaiken keskellä pieni kansa, jonka pään yli isot pullistelevat lihaksiaan toinen toisilleen. Media seuraa täällä kaikkea valppaasti, ja seuraa vielä pitkään, uskoo Aki-Mauri Huhtinen.
– Itä-Ukrainan kriisi saattaa kroonistua, kuten monet muutkin, mutta Ukraina on niin lähellä meitä, että se tulee pysymään otsikoissa kauemmin kuin nyt jo median taka-alalle jättämät Afganistan ja Irak, hän arveli.
Varo somea ja nettiä
Tiedon kulku on nykymaailmassa nopeampaa ja helpompaa kuin koskaan ennen. Siitä olisi helppo päätellä, että se on myös luotettavaa, mutta asia on juuri päinvastoin.
Hybridisodankäynti on uuden ajan käsite, joka tarkoittaa sitä, että sodankäynnin välineinä käytetään perinteisten aseiden sijasta kaikenlaisia arkipäivän asioita, joita ei tunnisteta vaarallisiksi. Esimerkiksi vanhat matkapuhelimet ovat Afganistanissa yleisiä tienvarsipommien laukaisimia.
Propaganda, jolla yritetään vaikuttaa vastapuoleen yhdellä tavalla ja omiin joukkoihin toisella, on puolestaan ikivanha toimintatapa, jolle nykyajan media luo ennen näkemättömiä mahdollisuuksia.
– Internet ja sosiaalinen media ovat hyviä esimerkkejä hybridiuhasta: ne on luotu hyvää tarkoitusta varten, mutta niitä voi käyttää esteettömästi tiedon levittämiseen. Niissä ei ole mitään sellaisia käyttäytymissääntöjä tai valvontajärjestelmiä, jotka estäisivät trollauksen ja muut asiattomuudet, Huhtinen sanoi.
Propagandistinen tieto pystytään ujuttamaan salakavalasti keskustelupalstoille tai esimerkiksi silminnäkijäraportteihin. Valokuvat ja videopätkät, jotka syötetään nettiin todistamaan jotain tapahtumaa, voivat olla kokonaan toisessa maassa kuvattuja ja tietokoneohjelmien avulla muokattuja.
Nykyajan välineet mahdollistavat myös sen, että sodan osapuolet voivat itse laatia raporttinsa tapahtumapaikoilta, joten ne voivat välittää mielensä mukaisen kuvan todellisuudesta.
Käytössä on ennen näkemättömiä tapoja lietsoa pelkoa, synnyttää virheellisiä mielikuvia ja vahvistaa tunnetta uhista, joita ei tosiasiassa ole. Tieto tulee suoraan ihmisten yksityisiin keskusteluihin suodattumatta minkään julkisen median kautta.
– Suora tieto mielletään helposti luotettavaksi, joten se on tehokas psykologisen vaikuttamisen keino, Huhtinen sanoi.
Jaettu ja jakamaton turva
Aki-Mauri Huhtisen mukaan yksi syy lännen ja Venäjän välisen vuoropuhelun vaikeuteen on, että niiden käsitykset kansallisesta turvallisuudesta poikkeavat toisistaan perustavanlaatuisesti.
– Venäjällä nähdään, että turvallisuus on nollasummapeliä, jossa kaikki eivät voi voittaa. Se perustuu näkemykseen, että jos jonkun voima kasvaa, se on toisilta pois. Läntinen maailma taas kokee olevansa niin verkottunut ja valtiot toinen toisistaan riippuvaisia, että yhden vahvuus vahvistaa muitakin. Lännessä turvallisuus nähdään yhteisenä asiana, joka kasvaa jakamalla, hän selitti.
Oman logiikkansa mukaisesti Venäjä pyrkii paitsi kasvattamaan voimaansa, myös estämään länsimaita toimimasta niiden haluamalla tavalla. Venäjälle sotilaallinen voima on yhä instrumentti kansallisen edun tavoittelussa. Lännessä sellaista toimintaa pidetään vanhanaikaisena ja vastenmielisenä.
Venäjä ei ole perinteisesti halunnut neuvotella valtioliittojen kanssa eikä halua edelleenkään.
– Venäjä keskustelee kyllä yksittäisten valtioiden kanssa mutta ei mielellään EU:n kanssa. Unionin maat taas haluaisivat luottaa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. On huomattavaa, että monet valtiot käyvät kaiken aikaa omia neuvottelujaan Venäjän kanssa, eikä presidentti Putin ole kieltäytynyt tähän mennessä keskustelemasta kenenkään kanssa, professori Huhtinen kertoi.
Hän muistutti, että maailma pyörii talouden vetämänä eikä aseet edellä, vaikka mediasta saa toisenlaisen kuvan. Valtion talous on lopulta se, joka voi katkaista Venäjän nousun.
– Talouskasvun hidastuminen, öljyn hinnan romahdus ja ruplan heikkeneminen ovat varoitusmerkkejä Putinin hallinnolle. Jossain kulkee kipukynnys, jota venäläisetkään eivät pysty ylittämään. Jos valtion pääoma ei riitä ja 40 miljoonaa eläkeläistä ja 20 miljoonaa valtion virkamiestä jäävät ilman tuloja, kansan kapina on lähellä, Huhtinen arvioi.
Onko sota vai ei?
Ennen vanhaan valtioiden ja kansanryhmien välillä oli rauha, elleivät ne olleet sodassa keskenään. Nykyään tilanne on mutkikkaampi: kriisit leimahtelevat, hiipuvat ja kytevät.
Pitkittyneet konfliktit voivat pysyä pitkään uutispimennossa, jolloin helposti tulkitaan, että niitä ei enää ole. Samaten voi olla vaikea ymmärtää, onko jokin avustusta antava valtio sodan osapuoli vai ei.
– Ennen oli selkeitä sodanjulistuksia, mutta nykyään ei aina tiedetä, milloin joku sota alkaa ja loppuu. Siksi nykyään on myös vaikeampi määritellä, milloin on oikeus puolustaa itseään, Aki-Mauri Huhtinen totesi.
Sotiin on entistä vaikeampi varautua myös, koska niitä ei aina käydä rintamalinjojen mukaan, ja koska aseet voivat olla mitä tahansa esineitä tai sitten esineettömiä. Suurten massojen tuhoaminen ei välttämättä ole nykyajan sodankäyntiä, mutta yksittäiset iskut osuvat ennakoimatta mihin ja kehen tahansa. Huomaamattomuus voi olla olennaisempaa kuin massiivinen asevoima.
Miten pieni liittoutumaton Suomi sitten voi varautua?
– Estetään kriiseihin joutuminen. Keskitetään valmiuksia toimia uudenlaisen informaatiovaikuttamisen ympäristössä. Pidetään huolta, että kyetään reagoimaan nopeasti myös äkillisesti eskaloituvaan kansainväliseen kriisin, Huhtinen vastasi.
Ja vielä asia, jota on paljon kyseenalaistettu, jopa naureskeltu vanhanaikaiseksi.
– Säilytetään yleinen asevelvollisuus. Vaikka meistä itsestämme voi näyttää, että armeijamme on heikko, totuus on, että maahan, joka pystyy heti saamaan liikkeelle yli 200 000 sotilasta, ei kukaan hyökkää noin vain, hän vakuutti.
– Ruotsissa yleisestä asevelvollisuudesta luopumista on kaduttu. Norjassa pannaan parhaillaan toimeen kutsunta, joka koskee koko ikäluokkaa naiset mukaan lukien. Ei ole tarkoin tiedossa, mitä sillä tavoitellaan, mutta joka tapauksessa meidän suuntaamme naapuritkin nyt pyrkivät, Huhtinen muistutti.
