TV7-illassa puheita ja rukouspalvelua

Arvo Silventoinen on TV7:n Pirkanmaan yhteyshenkilö

Pälkäneellä järjestetään sähköisen kristillisen viestinnän ilta huomenna torstaina 11. kesäkuuta. Kaikille avoin kristittyjen yhteinen TV7-ilta Pälkäneen seurakuntatalossa alkaa kello 18.30.

Illan pääpuhuja on TV7:n Pirkanmaan yhteyshenkilö Arvo Silventoinen, joka kertoo kristillisen television toiminnasta.

TV7:n toiminta on laajentunut niin, että sen työntekijäjoukko on tällä hetkellä 70-henkinen. Kanavan ohjelmat näkyvät 24 tuntia vuorokaudessa. Suomessa ohjelmia seuraa noin 200 000 katselijaa. Toimintaa on myös Virossa, Ruotsissa ja Israelissa, ja ohjelmia seurataan netin kautta noin 90 maassa.

Lisäksi ilmaisjakelulehti TV7 Uutiset ilmestyy viisi kertaa vuodessa 140 000 kappaleen painoksena.

        Pälkäneen illan ohjelmassa puhujina ovat myös kirkkoherra Jari Kemppainen, pastori Seppo Aapa ja koordinaattori Lauri Holopainen. Musiikista vastaa Arto Ovaska ja lauluryhmä.

        Tilaisuudessa on rukouspalvelua sekä iltakahvi tai -tee.