Pälkäneen yhteiskoulun salissa käy utelias kuhina. Nelosdivisioonassa pelaavat Luja-Lukon koripallomiehet ovat aloittelemassa treenejään. Pelaajat lämmittelevät heitellen, mutta seuraavat kaiken aikaa syrjäsilmällä uutta pelaajaa.
204-senttinen tulija on helppo erottaa joukosta. 18-vuotias Eshaq Safi kuuluu Kaivannon ensimmäisiin afganistanilaisiin. Kolmen afganistanilaismiehen ryhmä on vain muutamaa päivää aiemmin saapunut vastaanottokeskukseen, jonka muut asukkaat ovat irakilaisia.
Afganistanilaisjätti nosti yhdessä SPR:n vapaaehtoisväen kanssa Kaivannon korit oikealle korkeudelle ja rupesi viiden kuukauden tauon jälkeen ottamaan tuntumaa palloon. Etu- ja takaperin donkkaillut ”Esa” paljastui heti tekijämieheksi. Hänet ohjattiin lähimpään koripallojoukkueeseen Pälkäneelle.
Safille ryhdyttiin etsimään riittävän kokoisia pelikenkiä. Lahjoituksena löytyneet numeron 47 koristossut olivat auttamatta pienet, joten miehen piti ensi hätään pestä ulkokenkänsä.
Lämmittelyksi donkkailua
Kotouttaminen on käynyt vauhdilla, kun muutama päivä Kaivantoon saapumisensa jälkeen Eshaq Safi sovittelee jo ylleen Luja-Lukon treeniasua. Isoinkin paita oli hänen yllään napapaita, mutta se ei tahtia haittaa, kun mies pääsee pitkän odotuksen jälkeen parketille pallon kanssa.
Alkuun heitot kimpoilevat korirenkaasta ja -levystä. Mutta kun Safi saa kätensä kalibroitua, pallo alkaa sujahdella korisukan läpi. Välillä mies ponnistaa korin alta ja takoo palloa korin läpi joka suunnasta.
Luja-Lukon pelaajia hieman hymyilyttää. Tulija tekee alkulämmittelynään enemmän donkkeja kuin yhteiskoululla on edelliskausina yhteensä nähty.
Tähän saakka kentän laidalla on suhtauduttu pienellä varauksella huhuihin, joiden mukaan Safi on pelannut Afganistanin junnumaajoukkueessa ja Iranin kovatasoisissa sarjoissa. Hetken aikaa miehen lämmittelyä seurattuaan kukaan ei epäile miehen taustaa ja taitoja.
Suomessa isot korinaluspelaajat kääntyvät kuin öljytankkerit, mutta afganistanilainen on kokoisekseen hämmästyttävän ketterä. Sähäkästi joka suuntaan spurttaileva mies herättelee pelaajaa sisällään. Tehtävä ei ole helppo, sillä omien mittareidensa mukaan hän on fyysisesti rapakunnossa.
Jalat eivät voi olla terävimmillään sen jälkeen kun on reissannut kuukausia, kävellyt puolen Euroopan halki ja syönyt pakomatkansa ajan mitä sattuu.
Harjoituskieli vaihtui englanniksi
Kotikonnut jätettyään Eshaq Safi ei päässyt viiteen kuukauteen koskemaankaan koripalloon. Yhteiskoulun haukuttu minisali on vanhan ajan jumppasali eikä mikään palloiluareena, mutta afganistanilaiselle se riittää mainiosti.
Olemus sulaa ja ilme kirkastuu, kun hän pääsee sen pariin mitä osaa. Vaikka ollaan vieraan maan vieraassa salissa ja ympärillä on vierasta kieltä puhuvia vieraita miehiä, niin kaikki ovat pian yhtä joukkuetta ja puhuvat yhteistä kieltä.
Kielenä toimii rallienglanti. Tomi Ingman selostaa heittoharjoitusten ja -kisailuiden idean tulijalle. Safi ymmärtää rauhallisesti puhuttua englantia ja puhuu sitä hieman itsekin. Mutta varmuuden vuoksi mukana on Zabihullah Seriqi. Jowzjan yliopistossa opiskellut 23-vuotias nuorukainen taitaa persian lisäksi neljää muuta kieltä.
Heittokuviot eivät aukea aivan saman tien, mutta alasarjan treeneissä niihin ei kauaa uhratakaan. Safille sopii hyvin se, että porukka jaetaan kahtia ja aletaan pelata.
Afganistanilainen osoittautuu nuoresta iästään huolimatta kovaksi pelimieheksi. Hän ei hätkähdä fyysistä korinaluspeliä vaan kahmii levypallot muiden yltä. Kun mies nappaa pallon jättikouriinsa, olemus tekee vastustajalle heti selväksi, että ympärillä on aika turha pomppia.
Kun nuorukainen syöttää korin alle syöksyvälle pelaajalle, pallo napsahtaa käsiin sellaisella voimalla, että tottumattoman sormet taittuisivat. Tilaa saadessaan hän nostelee vaivattomasti koreja. Vastustajan tie korille on tukossa kun hän levittää kätensä.
Pikkuvelikin on pelimies
Vaihtoon vuorollaan istahtavat pälkäneläispelaajat naureskelevat, että tällaista kaveria olisi tarvittu jo perjantaina Hakaa vastaan. Luja-Lukko kärsi silloin ensimmäisen nelosdivaritappionsa valkeakoskelaisille. Kenttää dominoinut Andrus Aleknavitsjus olisi saattanut hieman hämmästyä, kun pälkäneläiset olisivat juoksuttaneet kentälle samankokoisen junnun.
Kaikille on selvää, että ”Esa” mahtuu joukkueeseen heti kun vain saa peliluvan. Koripallojaoston puheenjohtaja Kimmo Ketola ryhtyy selvittelemään asiaa. Nelosdivarissa byrokratia osoittautuu yksinkertaiseksi: Safista tulee Luja-Lukon mies heti kun lisenssi on maksettu. Niinpä mies pääsi pelaamaan ensiottelunsa Suomessa jo lauantaina.
Seurassa harmitellaan, ettei Kaivantoon oteta alaikäisiä. Safi nimittäin pakeni sekasortoisesta kotimaastaan 14-vuotiaan pikkuveljensä kanssa. Hänellä riittää myös raameja, 195-senttinen poika pelaa koripallon rinnalla myös lentopalloa.
Koko elämä pommien keskellä
Kaivannon vastaanottokeskuksen asukkaat ovat kolmen afganistanilaisen ryhmää lukuun ottamatta kaikki irakilaisia. Heidän ensiaskeleitaan Suomessa hankaloittaa kielitaidottomuus. Valtaosa tulijoista puhuu vain arabiaa.
Afganistanilaisten kielitaito on parempi. Kondozista kotoisin oleva Eshaq Safi puhuu ja ymmärtää äidinkielensä persian lisäksi hieman englantia. Hänen ”tulkkinaan” toimiva Zabihullah Seriqi pystyy keskustelemaan irakilaisten kanssa muutenkin kuin älypuhelimen kääntäjän avustuksella.
Afganistanilaiset ovat tyytyväisiä Kaivannon oloihin.
– Kohtelu ja ruoka on hyvää, ja tulemme hyvin toimeen myös irakilaisten kanssa, Sar-e Polista kotoisin oleva Seriqi kertoo.
Kurjinta on oleskelu- ja työluvan odottelu. Töihin pääsee aikaisintaan kolmen kuukauden päästä.
– Tekemistä on vähän. Päivät ovat pääosin odottelua, Seriqi kuvaa.
Hän seuraa ilolla, kun Kaivannossa tutuksi tullut kaveri pääsee hikoilemaan koripallokentällä. Seriqi on harrastanut fitnessiä. Hän haluaisi päästä pian kuntosalille tai vaikka pelaamaan lentopalloa.
– Tekee hyvää sekä keholle että päälle, kun pääsee harrastusten pariin.
Seriqi päätyi Suomeen ystävien suosituksesta.
– Ystävääni harmitti, että meni rekisteröitymään Saksassa. Hän kehui, että Suomi on hyvä maa ja talous on kunnossa.
Seriqin mukaan jokainen afganistanilainen jolla on vain mahdollisuus, pakenee sekasortoisesta kotimaastaan.
– Olemme eläneet koko elämämme pommien ja väkivallan keskellä. Ihmisiä napataan panttivangiksi eikä koskaan tiedä, milloin joku läheinen kuolee ympäriltä. Näköpiirissä ei ole muutosta parempaan, ja siksi ihmiset lähtevät, vaikka se on erittäin vaikeaa ja kallista, perheensä menettänyt Seriqi sanoo.
