Siinä missä tietokoneen avulla sukututkimusta tekevä surffaa netissä ja hakee tietoa digitoiduista kirkonkirjoista, niin Anneli Mattila kaivaa samoja faktoja esille käyttäen apuina filmi- tai korttikonetta. Mattila hankki molemmat koneet itselleen 30 vuotta sitten innostuttuaan sukututkimuksen tekemisestä.
– Mikkelin maakunta-arkistosta sai tilata mikrokortteja ja filmirullia. Enää ei saa, hän sanoo tietolähteistään, joita on työhuoneen lattialla isot laatikolliset.
Kortteja ja filmejä voi tutkia työntämällä ne koneeseen, joka valottaa ja suurentaa tekstit koneen näytölle. Työskentelytapa sopii Mattilalle.
– En missään tapauksessa ajattele tietokoneen hankkimista, hän vahvistaa.
Pääosin yli sadan vuoden ikäiset kirkonkirjat on mikrofilmattu rullafilmeille ja mikrofilmikorteille. Kirkonkirjoihin on merkitty muiden muassa syntyneet, kuolleet, vihityt ja seurakuntaan muuttaneet.
Viisi vihkollista tietoa sukulaisille
Filmikone ja korttikone ovat pienen työhuoneen tasoilla Anneli Mattilan kodissa Kyynäröllä. Varsinaisena kirjoitustilana toimii emännän keittiö, jossa muistilappuset ja vihot mahtuvat hyvin levittymään pitkälle pöydälle.
Sen pöydän äärellä, kertomansa mukaan varsinkin talviaikoina aamusta iltaan, Mattila on kirjannut paperille sukujen vaiheita, tehnyt päiväkirjamaisia merkintöjä Pellervon kalenteriin vuodesta 1988 ja koonnut erilaisia leikekirjoja muiden muassa tuntemiensa ihmisten elämänvaiheista.
Koska tietokonetta ei ole eikä sitä tule, Mattilan työvälineinä ovat kynät ja paperit.
– Näin nämä sukutaulut jatkuvat sivulta toiselle, hän näyttää malliksi asettamalla rinnakkain kaksi A4-paperiarkkia, joiden laatikoihin on kirjoitettu omien esivanhempien henkilötietoja.
Sukutauluja on noin viidestäsadasta esivanhemmasta yhteensä 16 arkillista. Kun sukututkijan serkut kuulivat jo pitkälle edenneestä työstä, he pyysivät saada itselleen omat kappaleet sukutauluista. Anneli Mattila toteutti toiveet ja kopioi tekstit käsin.
Samaten hän päätti kopioida, viiteen kertaan, viidelle sukulaiselleen, A4-kokoiseen vihkoon kirjoittamansa tekstit suvun historiasta. Täyteen kirjoitetussa vihossa on liki 120 kauniilla käsialalla täytettyä sivua.
Hullumpiakin harrastuksia voisi olla
Paljon on Anneli Mattila kerännyt tietoa omasta suvustaan, pisimmillään 1600-luvulta lähtien, mutta edelleenkin sukutauluissa on tyhjiä kohtia. Voi olla, että ne täyttymättä jäävätkin.
– Joskus on pakko tyytyä siihen, ettei tietoa vaan löydy. Johonkin on aina tyydyttävä.
– Kyllä monesti jää päähän pyörimään, jään miettimään, illalla nukkumaan mennessäni, että kun en löytänyt sitä tietoa Pälkäneeltä, niin löytyisikö se vaikka Kuhmalahdelta tai Sahalahdelta. Ei silti yöunet mene.
Kysymykseen, miksi vuosi vuoden perään sukututkimus aina vain jaksaa kiinnostaa, Anneli Mattila vastaa, että voisi sitä ihmisellä hullumpiakin harrastuksia olla.
– Se on mieleistä. Eihän täällä muuten saisi aikaansa kulumaan, hän sanoo elostaan syrjäisellä seudulla 18-vuotiaan Mikko-kissan seurassa.
Alkujaan innostus sukututkimusta kohtaan heräsi halusta selvittää, mistä oma harvinainen tyttönimi Bärn, joka piti monesti kyselijälle tavata kirjain kirjaimelta, on lähtöisin. Selvisi, että ensimmäinen esi-isä Bärn oli vuonna 1786 syntynyt Heikki Mikonpoika Bärn, ruotusotilas Rautajärveltä.
– Kaikki muut olivat siihen aikaan jonkun tyttäriä ja poikia, mutta ruotusotilaille ja käsityöläisille annettiin jokin sukunimi, lyhyt ja ytimekäs. Monet suomensivat sukunimiään, mutta Kalle-vaarini päätti pysyä Bärninä. Minä oli tyytyväinen, kun se itselläni vaihtui Mattilaksi.
Toinen sukututkijaksi töninyt syy oli se, että Annelin Mattilan edesmennyt puoliso Kalle Mattila alkoi ihmetellä, mikä hänen isoisänsä etunimi oli. Vaimo, joka tiesi hautakiven paikan, mutta ei ollut tullut lukeneeksi sen tekstejä, otti siitä paikasta auton ja ajoi hautausmaalle.
– Löytyi isoisän nimi ja syntymä- ja kuolinaika. Siitä lähti sen suvun tutkimus kunnolla käyntiin.
Sukua tangoprinssi Leif Lindemanille
Anneli Mattila pääsi alkuun oman sukunsa tutkimisessa tilaamalla Luopioisten kirkkoherranvirastosta sukuselvityksiä isovanhempiensa sisaruksista. Hän kävi myös itse virastossa lukemassa kirkonkirjoja.
– Mitä vaan halusin selvittää, niin siellä toivat kirjoja pöydälle. Sain lukea 1950- ja -60-luvunkin tietoja, koska silloin se ei ollut vielä rajoitettua.
– Kirjoitin tietoja ylös kynä sauhuten, naapureidenkin tietoja, tunnustaa Mattila ja lisää, että ilman niitä tietoja ei olisi olemassa hiljattain julkaistua alueen kyläkirjaa.
Omat esivanhemmat ovat olleet pitkälti piikoja, renkejä, itsellisiä ja torppareita. Esi-isä Bärnistä, kiihkeäluonteisesta ruotusotilaasta löytyi merkintöjä käräjätuomioihin johtaneista tappeluista. Mies joutui tappeluiden takia vankilaan, minkä Mattila arvelee johtuneen siitä, ettei esi-isä pystynyt maksamaan rangaistukseksi saamiaan sakkoja.
Taiteilijavertakin suvussa virtaa. Kilpatanssija Marko Bärn on Anneli Mattilan serkun poika ja sama sukulaisuussuhde hänellä on myös kaksinkertaiseen tangoprinssiin, laulaja Leif Lindemaniin.
– Leifin isä, minun serkkuni, kuoli silloin, kun poika oli vasta kaksivuotias. Leif ei pidä meihin valkolaisiin yhteyttä, koska hän on niin pienestä elänyt romanikulttuurissa.
Mattila etsi tuttavalle isän
Anneli Mattila tekee pyynnöstä sukututkimuksia myös sukulaisille ja tuttaville. Muutama vuosi sitten hän sai puhelun yli 70-vuotiaalta mieheltä, puolisonsa tuttavalta.
– Tämä mies oli koko ikänsä miettinyt, että kuka hänen isänsä on. Hän oli kerran kysynyt asiasta äidiltään, mutta äiti oli vastannut, ettei siitä puhuta.
– Minä kysyin soittajalta, että onko hänellä antaa mitään vinkkiä. Hän kertoi vanhan naisen tulleen kerran sanomaan, että olet niitä Heinosia.
Mattila keri tietoja auki Luopioisten kirkkoherranvirastossa, löysi miehelle isän nimen ja sitä myöten sisarpuolen. Mies ja sisarpuoli ovat nyt parhaat ystävät keskenään.
– Tuttavamies on sanonut minulle, että olet tehnyt sellaisen työn, ettei siitä voi kyllin kiittää. Lapsuuden aikainen vaiva on pois elämästä.
