Kun maalaamisvimma iskee Leila Yrjölään, hän kipuaa kotinsa yläkertaan, asettuu kammiossaan telineen ääreen ja käärii hihat ryhtyäkseen töihin. Puhelin jää tarkoituksella alakertaan. Ystävät ja sukulaiset tietävätkin jo yrittäessään turhaan saada vastausta soittoihinsa, että emännällä on maalaamisputki meneillään.
–En vastaa puhelimeen, minä vain maalaan. Eihän siitä maalaamisesta tulisi mitään, jos kesken kaiken pitäisi kiskoa käsineitä pois.
Aikaisemmin Leila Yrjölä maalasi joka päivä. Nyt harrastus saattaa olla jäähyllä pidemmänkin ajan, mutta kun into leimahtaa, maalaaminen voi kestää monta kuukautta. Kun työt tulevat valmiiksi, on tauon paikka.
Vuosikymmenten aikaisen, 1990-luvun alusta jatkuneen harrastuksen saldo on mittava. Pastelliliiduilla tehtyjä teoksia ja öljyvärimaalauksia on kertynyt jo yli 400 kappaletta.
–Niitä on kotona kaikki seinät täyteen, samaten kaikilla sukulaisilla ja ystävillä. En enää tiedä, kenelle töitä lahjoittaisin, 61-vuotias Yrjölä nauraa.
Arjen henkireikä
Leila Yrjölä tuli Matti-miehensä kotitilalle Vihasjärvelle emännäksi vuonna 1989. Siellä odotti lehmien hoito navettatöihin täysin valmistautumatonta naista.
– Panikoin lypsyn kanssa, kun en sitä osannut, huokaa Leila Yrjölä, joka löysikin maalaamisesta arkeensa henkireiän ja pakopaikan.
– Ajattelin, että täytyy olla muutakin elämää kuin vain lehmien lypsy. Aloin maalata, kun sen osasin jo lapsesta saakka.
Maalaaminen osoittautuikin hyvin tepsiväksi keinoksi irtautua hetkeksi tavallisista työrutiineista.
– Tytöt tulivat koulusta ja sanoivat, että nyt sinun äiti täytyy mennä navettaan. En ollut maalatessa ollenkaan huomannut ajan kulumista.
– Tekee mitä tahansa, maalaa tai tekee käsitöitä, se on tavallaan poistumista arjesta. Siinä kokee valtavat ahaa-elämykset siitä, että minä olen tämän tehnyt.
Oman tien kulkija
Kuhmalahden kirjastoon syyskuuksi töitään esille tuonut Leila Yrjölä on ITE-taiteen tekijä. ITE on lyhenne sanoista itse tehty elämä. Minä teen itse -asenne kuvaakin osuvasti hänen tapaansa työskennellä.
– En voi sietää sitä, että joku neuvoo niskan takana. Siksi en halua olla missään ryhmässä. Kivampi on maalata yksin ja uppoutua siihen. Yläkerrassa, pojan entisessä huoneessa, saan tehdä ihan rauhassa.
– Erosin taideyhdistyksestäkin sen jälkeen, kun minulle sanottiin, ettet ole tehnyt niin kuin kuuluu tehdä.
Lasten ollessa pieniä maalausteline oli olosuhteiden pakosta pystyssä kodin pirtissä.
– Siinä työt olivat arvosteltavina. Jos katsojat oikein mollasivat ja lyttäsivät, niin minä kiskoin kankaan irti ja viskasin leivinuuniin palamaan, Yrjölä sanoo pastelliliitutöistään, joihin ei voi tehdä korjauksia jälkikäteen.
– Olen ihan kauhean kriittinen omia töitäni kohtaan.
Harjoituksista mestari
Harrastajataiteilija opetteli maalaamaan pastelliliituväreillä jo pienenä. Tästä omimmasta tekniikasta oli kuitenkin luovuttava reumaan sairastumisen jälkeen.
– Itkin sitä, kun en enää pysty maalaamaan. Sitten huomasin, että voin tehdä öljyväreillä.
– Ei kukaan ole seppä syntyessään. Sen sanonnan muistan, kun opettelen jotakin uutta. Äitini tapasikin sanoa, että harjoitus tekee mestarin.
Leila Yrjölä saa aiheita maalaustöihinsä, kun hän lukee lehtiä ja näkee niissä kuvia, joissa jokin herättää halun maalata.
– Päässäni on sellainen lokerikko, jossa on kuvia. Haen sieltä kuvan ja ikuistan sen kankaalle, hän valaisee aihevalintojaan.
Yrjölä on mieltynyt erityisesti omakuvien tekemiseen.
– Ne eivät välttämättä ole näköisiä, mutta ne tuntuvat itseltä, vaikka eivät näytä itseltä.
Kirjaston näyttelyssäkin on esimerkkejä näistä omakuvista.
Älä matki muita
Kun navetta tyhjeni lehmistä vuonna 2004, emäntä perusti sinne navettagallerian.
– Muistan, kun navettanäyttelyyn tuli joskus alkuaikoina iäkäs nainen. Aikansa katseltuaan hän sanoi, ettei olisi ikinä uskonut löytävänsä täältä metsän keskeltä tällaista lahjakkuutta, pitkään Helsingin Taidekorkeakoulun rehtorina työskennellyt nainen sanoi.
Entinen rehtori neuvoi Yrjölää olemaan matkimatta muita ja tekemään aina niin kuin itse haluaa.
– Se on parasta, mitä olen kuullut. Pidän nuo sanat aina mielessäni, kun epätoivo iskee.
– Kaikki tarvitsevat kannustusta, Leila Yrjölä painottaa.
