Tampere aikoo nostaa Tavasen luottorajaa

Tampereen kaupunginhallitus käsittelee maanantaina Tavasen lisärahoitusta. Tekopohjavesilaitosta Pälkäneelle ja Kangasalle suunnitteleva yhtiö tarvitsee 200 000 euroa lisäselvityksiin, joita lupaviranomainen mahdollisesti pyytää. Tavase jätti vesilain mukaisen lupahakemuksen aluehallintovirastoon kesäkuussa.

Tampere omistaa 69,5 prosenttia Tavase Oy:stä. Osakkaista puolet on eroamassa yhtiöstä. Kangasala, Valkeakoski ja Akaa ovat tarjonneet osakkeitaan muille osakkaille, Tampereelle, Lempäälälle ja Vesilahdelle. Tampere on ilmoittanut, ettei sillä ole luvanhakuprosessin tässä vaiheessa mitään tarvetta kasvattaa omistusosuuttaan.

Tavase toimii Tampereen kaupungin velkarahalla. Pälkäneellä ja Kangasalla tehtävien lisätutkimuksien vuoksi yhtiön luottoraja nostettiin taannoin 4,65 miljoonasta eurosta viiteen miljoonaan euroon. Maanantaina kaupunginhallitus päättää, nostetaanko raja 5,2 miljoonaan euroon.

Luottorajan noston vuoksi Tampere tarvitsee osakaskunnilta niiden osuutta vastaavan omavelkaisen takauksen. Kangasalla edellisestä takauksesta valitettiin. Nyt takauspäätösten saaminen voi olla nihkeää myös Valkeakosken ja Akaan suunnasta, koska ne ovat päättäneet erota yhtiöstä.

”Joidenkin osakkaiden Tavase Oy:n suhteen tekemien päätösten perusteella on mahdollista, että ne eivät tule toteuttamaan osakassopimuksessa hyväksymäänsä sitoumusta lainan takaamisesta”, kaupunginhallituksen esityslistalla todetaan.