Jos neljä vuotta sitten helsinkiläisille olisi näytetty kuvia siitä, miltä Helsingin on suunniteltu näyttävän neljän vuoden kuluttua, moni rantarakennus olisi saattanut jäädä rakentamatta.
Sompasaaren valtavat talot Kulosaaren sillan eteläpuolella ja koko Kalasataman alue olisivat saattaneet jäädä rakentamatta, jos kaupunkilaisilta olisi kysytty kyllä vai ei. Todennäköisesti myös Jätkäsaaren valloittamat merialueet ja uuden Eiranrannan peittämät näkymät vanhoilta eiralaisilta olisivat aiheuttaneet kansanliikkeen.
Kun kaupunkilaisilta ja erityisesti ympäristöaktivisteilta kysytään, minkälainen on kaunis kaupunkikuva, yleinen vastaus on tämä:
Taloja on rannoilla jo tarpeeksi. Kaupunkia pitäisi kiertää kävelijöille ja polkupyöräilijöille varattu rantapenger kauniine puistokujineen. Guggenheim on myrkkyä.
Kun sosiaalisessa mediassa kysytään ehdokkailta, pitäisikö joukkoliikenteen olla ilmaista tai huomattavasti nykyistä halvempaa uusine päätepisteineen, 82 prosenttia vastaa kyllä. Yksi prosentti vastaajista hyväksyy tarpeelliset hintojen korotukset. Juuri tällaisen populismin seurausta on se, että virkamiehillä on ylivalta.
Kun rahoitusjohtaja Tapio Korhonen astuu budjettikeskustelussa korokkeelle ja kertoo numerolliset tosiasiat, enemmistö painaa vihreää nappia, vihreät painavat keltaista ja äärivasemmisto punaista. Helsinkiä ei sittenkään haluta selvitystilaan.
Siinä missä Ateenan Akropolis suljetaan taloudellisista syistä turisteilta, pääkaupungissa riittää rahaa toistasataa miljoonaa olympiastadionin kunnostamiseen ja laskun puolittamiseen valtion kanssa, jopa niillä reunaehdoilla, jotka valtio valtiossa eli Museovirasto asettaa.
Korjaukset eivät saa näkyä ulospäin, eikä urheilumme upea ulkomuseo kelpaa enää sisältäkään suurkilpailujen pitopaikaksi. Esimerkin jalkapalloilun Mestarien liigan loppuottelun – ilman Suomea – yleisömääräksi pitää saada 50 000 katsojaa ja heidän pitää saada istua muovisissa kuppi-istuimissa eikä tikkuisilla puupenkeillä, kuten 65 vuoden aikana on totuttu.
Olen syyllinen itsekin. Olen ollut hyväksymässä vihreän Otto Lehtipuun johtamassa Stadionsäätiössä kalliita hankkeita, samoin päässyt seuraamaan puolietäisyydeltä kiinteistöviraston suunnitelmia. Se on sellaisenaan ollut mielenkiintoista aikaa ja jatkoa seuraa seuraavien neljän vuoden aikana mitä Helsingin rakentamiseen tulee. Keski-Pasilan reuna-alueet on jo motitettu. Pilvenpiirtäjien vuoro on seuraavana.
Malmin lentokenttää ja sen upeaa kulttuuriympäristöä jahdataan niin ikään lähivuosina. Enää on ratkaistava kysymys, kenellä on varaa muuttaa Helsinkiin.
Ei riittävän varakkaista maahanmuuttajistakaan taida olla riittävästi apua. Työtä kyllä riittää, mutta riittääköhän raha muualle kuin etelämaiden ongelmien ratkaisuun?
