Sappeen kesäteatteri saa Juice-musikaalin

Juice-musikaali saapuu ensi kesänä Sappeeseen.

Sappeen kesäteatteri vaihtaa tekijöitä mutta linja pysyy tuttuna. Ensi kesänä yleisö saa jälleen nauttia musikaalista, jonka nimiroolissa on suuri suomalainen muusikkolegenda.

Musikaalin Juice – taiteilijaelämää tuottaa tuotantoyhtiö Potkan Oy, jonka omistavat näyttelijä-ohjaaja, entinen rock-muusikko Heikki Vihinen ja muusikko, kapellimestari Ari Kankaanpää.

Heikki Vihinen tunnetaan television kautta parhaiten Kummeli-koomikkoryhmästä, mutta hänellä on takanaan myös menestyksekäs kausi teatterinjohtajana Tampereen Teatterissa vuosina 1998–2010. Viime kesänä Vihinen ohjasi Pyynikin kesäteatterille suuren suosion saaneen kupletin Kuuma kesä –85, joka jatkaa siellä ensi kesänäkin.

– Nyt kun Pyynikille ei tarvitse ohjata mitään uutta, voin ottaa ohjelmaani toisen kesäteatterin. Lisäksi kesällä tehdään uuden Kummeli-elokuvan kuvauksia Pälkäneen ja Kangasalan seudulla, joten muukin työni on siellä päin, Vihinen kertoo.

Hän arvelee, että kohta vuodenvaihteen jälkeen Potkan on saanut rekrytoitua taiteellisen henkilöstön Sappeen Juice-musikaalia varten.

– On hauska nähdä miten musikaali toimiin kesäteatterissa, kun sen ensimmäinen versio on syntynyt kokonaan toisentyyppisiin olosuhteisiin, hän pohtii.

Potkan Oy on tehnyt ennakkosopimuksen Sappeen kanssa näytelmän tuottamisesta kolmeksi seuraavaksi kesäksi.

– Sillä suunnitelmalla edetään, jos homma miellyttää molempia osapuolia, Heikki Vihinen toteaa.

 

Juicen musiikkia mielin määrin

Musikaali Juice – taiteilijaelämää sai ensi-iltansa Tampereella musiikkiteatteri Palatsissa viime vuoden elokuun lopussa, ja se kuuluu edelleen teatterin ohjelmistoon. Heikki Vihisen kirjoittaman ja ohjaaman musikaalin pääroolissa on Otto Kanerva. Esitys on tähän mennessä kerännyt jo noin 35 000 katsojaa.

Musikaali ei ole kronologinen elämäkerta vaan etenee erilaisina poimintoina rock-musiikin suomalaisena isähahmona pidetyn lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija Juhani Juice Leskisen (1950–2006) elämästä, ja siihen sisältyy parikymmentä Leskisen suosituinta kappaletta.

Palatsin Juice-musikaali ei siirry Sappeeseen sellaisenaan. Parhaillaan etsitään näyttelijöitä ja muita toteuttajia kesäteatterisovitusta varten.

– Toivomme tietysti, että mahdollisimman moni nykyisessä produktiossa mukana oleva lähtisi mukaan myös kesäteatteriin, Heikki Vihinen sanoo.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?