Kangasalan uusi lukio vihittiin käyttöön tunnelmallisessa juhlassa

Moderni, viihtyisä ja avara

Kangasalan lukio oli koristautunut lauantain juhlassa koulun sisustusta myötäileviin väreihin: limenvihreään, oranssiin ja valkoiseen.

Viihtyisä kouluympäristö parantaa tutkitusti oppimistuloksia. Kangasalan uuden lukion opiskelijoilla ei olekaan pahaa sanottavaa uudesta koulurakennuksestaan.

– Viihtyisä tämä on. Ja oleskelutiloja on kiitettävästi, ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat Tommi Aaltonen ja Ari-Pekka Kinnunen miettivät.

Saman vuosikurssin Pinja Valkeeniemi, Janita Nuutila ja Sanni Sarin nyökyttelevät ja lisäävät Pikkolassa sijaitsevan rakennuksen olevan hieno, moderni ja avara.

– Jos nyt jotain parannettavaa pitää keksiä, niin ulko-ovet tuntuvat joskus vähän ahtailta, kun niistä kulkee kerralla enemmän porukkaa sisään tai ulos, tytöt pohtivat.

Kakkosluokkalaiset Sanna Santapukki ja Johanna Kuivanen kehuvat uuden lukion olevan huomattavasti selkeämpi kuin vanha lukio Tapulinmäellä.

– Vanha rakennus oli sokkeloisempi. Täällä on pirteät värit ja sisäilmakin on kunnossa, Santapukki toteaa.

Ajatus uudesta lukiosta syntyi jo kymmenisen vuotta sitten. Hanke hyppäsi jättiharppauksen eteenpäin kolme vuotta sitten, kun vanhan rakennuksen sisäilmaongelmat kärjistyivät. Kunnalla oli lopulta kaksi vaihtoehtoa: korjata vanha rakennus tai rakentaa uusi. Kasvukunta päätti rakentaa uuden.

– Ilmanlaatu on täällä aivan toisenlainen kuin vanhassa. Nyt ei tarvitse myöskään aloittaa koulunkäyntiä luokassa, jonka lämpötila on aamulla -17 astetta – näin saattoi vanhassa lukiossa joskus olla, Sahalahdella asuva Kuivanen muistelee.

Kangasalan uusi lukio vihittiin käyttöön viime lauantaina. Rakennus on uusi ja uljas, mutta kuten rehtori Teuvo Ropo muistutti puheessaan, suuri työ on vielä edessäpäin.

– Hieno ja kompakti rakennus on valmis, mutta koulu ei. Menee hieman aikaa, että me – opiskelijat ja henkilökunta – opimme talon tavat ja puhallamme seinien sisälle meidän koulun hengen, Ropo linjasi.

Rehtori kiitteli puheessaan kaikkia uuden lukion suunnitteluun, rakentamiseen ja käytännön toteuttamiseen osallistuneita tahoja. Kun päätös uuden lukion rakentamisesta oli tehty, henkilökunnalla oli mahdollisuus vaikuttaa moniin käytännön asioihin. Kukin opettaja sai esimerkiksi valita työhuoneiseensa kalusteet omien ja oppiaineensa tarpeiden mukaan.

– Valoisasta rakennuksesta tulikin varsin toiminnallinen. Esimerkiksi akustiikkaan ja äänieristykseen on kiinnitetty erityistä huomiota, Ropo sanoi.

 

Opiskelijaa ei unohdeta

Espanjalaiset portaat ovat opiskelijoiden suosima istumispaikka.

Ropo muistutti lauantaina, että koulu on rakennettu nimenomaan opiskelijoita varten. Oppimista tulee jatkuvasti kehittää, mutta opiskelijan tulee muistaa myös oma vastuunsa.

Uusi teknologia tarjoaa Kangasalan lukion opiskelijoille varsin monipuolisen oppimisympäristön. Jokainen luokka on varustettu älytykillä, jonka avulla valkoiseen tauluun voi heijastaa Powerpoint-esityksiä tai vaikkapa kuvaa internetistä. Älytykkiin kuuluu myös erityinen kynä, jonka avulla opettaja voi lisätä omia muistiinpanojaan tai lisäyksiään taululle heijastuvan kuvan päälle.

Lukion oppilaat pitävät uuden teknologian käyttämistä hyvänä lisänä.

– Älytykin käyttäminen selkeyttää opittavaa asiaa, sillä se tiivistää sen hyvin. Perinteistä liitutaulua käytetään tunneilla itse asiassa enää hyvin vähän, ensimmäistä vuosikurssia käyvä Janita Nuutila pohtii.

Oranssin, limenvihreän ja valkoisin sävyin sisustetusta lukiorakennuksesta löytyy kaksi lukupajaa, jotka toimivat pienryhmäoppimisen tiloina. Tietokonepäätteillä ja internetyhteyksillä varustetut lukupajat toimivat eriyttävien ja soveltavien tehtävien tekopaikkoina. Lukupajaan voivat siirtyä esimerkiksi ne opiskelijat, jotka hallitsevat jo varsinaisella tunnilla läpikäytävän asian. Kun osa oppilaista käy perusasiaa läpi opettajan johdolla luokassa, on perusteet jo hallitsevilla opiskelijoilla mahdollisuus soveltaa jo oppimaansa eteenpäin lukupajassa.

Kaikkien opiskelijoiden käyttöön on ensi vuoden puolella tulossa iPadit, jolloin tällaisten eriyttävien tehtävien tekeminen käy vielä helpommin.

Lukion erityinen etäopetustila mahdollistaa yhteistyön muiden alueen lukioiden kanssa. Kangasala tekee yhteistyötä esimerkiksi Pälkäneen lukion kanssa: Kangasalta etäopetetaan Pälkäneelle italiaa, ja Pälkäneeltä lähtee puolestaan Kangasalle elämänkatsomustiedon ja psykologian etäopetustunteja.

 

Paljon oleskelutiloja

Uudessa lukiossa on kiinnitetty runsaasti huomiota opiskelijoiden oleskelutiloihin, ja sieltä löytyykin paljon paikkoja, joissa voi tehdä läksyjä ja opiskella omatoimisesti.

Pääaulan välittömässä läheisyydessä on niin sanotut espanjalaiset portaat, joille mahtuu kerralla istuskelemaan satakunta ihmistä. Portaiden läheisyydessä sijaitsee myös kahvila, joka on avoinna jokaisena koulupäivänä kello 8-14, ja lisäksi erityispäivinä sopimuksen mukaan. Toisesta kerroksesta pääsee ”pesään”, jossa oppilaat voivat viettää aikaa ja istuskella värikkäillä säkkituoleilla.

Opetus uudessa lukiossa alkoi syyslukukauden alussa eli 13. elokuuta. Kangasalan lukiossa on tällä hetkellä yli 350 opiskelijaa ja noin 25 opettajaa.

– Täytyy sanoa, että upealta näyttää. Jos voisin käydä lukion uudelleen, olisi valintani edelleen ja ehdottomasti Kangasalan lukio, lauantain juhlaa seurannut, Kangasalan lukiosta joulukuussa 2010 valmistunut Laura Hirvonen totesi.

Opiskelijoiden Uusi alku-esitys sisälsi myös vauhdikkaan rap-osuuden. Vauhdissa Joona Ahonen, Sami Mansikka ja Pyry Kähkönen.

Uusi lukio vastaanotti lauantaina juhlassa muistamisia monelta taholta. Tampereen kaupunki lahjoitti kulttuurimaisemaansa esittävän grafiikkatyön. Kunnan sivistyskeskus muisti lukiota kahdella Anssi Kasitonnin teoksella. Kangasalan kunta antoi puolestaan salaisuus-aiheisen taidelahjan.

Juhlassa puhuivat rehtori Rovon lisäksi Kangasalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki A. Ollila sekä eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo. Pääosan varasti kuitenkin lukion opiskelijoiden suunnittelema ja toteuttama lämminhenkinen musiikki- ja tanssiesitys Uusi alku. Opiskelijoita ohjasivat ja avustivat opettajat Maija Koskenalusta ja Heljä Lehtola.

 

Loistava uusi alku

Kangasalan lukion vihkiäisjuhlassa melkein unohti olevansa töissä. Opiskelijoiden suunnittelema ja toteuttama tanssi- ja musiikkiesitys Uusi alku oli kerrassaan vaikuttava kokemus. Esityksestä välittyi aito ja innostunut yhdessä tekemisen meininki. Ohjelmanumeron huipentaneen We are the World -kappaleen aikana lukion 400-paikkaisessa auditoriossa oli uskomaton tunnelma. Laulajat ja tanssijat lavalla, kuorot lavan sivuilla ja kaikki muut opiskelijat seisomassa auditorion sivu- ja takakäytävillä muodostivat yhtenäisen piirin, jonka sanoma oli selvääkin selvempi: me teimme tämän yhdessä.

Ei voi kuin ihailla nuorien ja heitä ohjanneiden opettajien antamaa työpanosta. Opiskelijat ovat pääosassa koulun käytävillä arkisin, ja niin he totta vieköön olivat myös lauantain juhlassa.

1990-luvun lopulla lukionsa käynyt toimittaja tajusi opiskelleensa täysin erilaisessa opinahjossa kuin 2010-luvun lukiolaiset. Tuolloin luokattomuus oli uusi juttu, mutta nyt se on jo tuttua kauraa. Uusi teknologia jyrää nykylukiossa, tai niin se tuntuisi ainakin jyräävän Kangasalla. Uuden tekniikan ansiosta opiskelu on entistä monimuotoisempaa.

Opettajilla on varmasti oma tekemisensä tietotaitonsa päivittämisessä 2010-luvulle. Ainakin Kangasalla päivitys on ilmeisesti onnistunut hyvin, sillä jututtamani oppilaat kertoivat älytykkien tekevän oppitunneista muun muassa selkeämpiä ja tiiviimpiä. Uuden teknologian käyttöä perustellaan myös sillä, että se tulee olemaan keskeinen osa nykyisten lukiolaisten tulevia työuria.

Lukion perusajatus kuitenkin on ja pysyy. Myös uuden ajan lukio pyrkii kasvattamaan laaja-alaisesti yleissivistyneitä nuoria aikuisia, joilla on myös sydämen sivistystä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?