Nuori polvi ei arastellut valtuustossa

Valtuuston puheenjohtajana juuri käynnistyneellä kaudella jatkava Raimo Kouhia (sd) näyttää saavan luotsattavakseen valtuuston, jossa nuoret eivät tule jäämään sivustaseuraajiksi. Uuden valtuuston ensimmäisen aloitteen teki heti ensimmäisen kokouksen päätteeksi kokoomuksen 19-vuotias Alireza Abdali.

Alireza Abdali on päässyt näkemään läheltä Kangasalan lukion pihaproblematiikkaa.

Hän nosti esiin Kangasalan lukion ontuvat pihajärjestelyt ja erityisesti koulun vieressä olevan suuren sorakentän funktion. Kenttä on ollut lähinnä keväisenä ja syksyisenä oleskelualueena: pelaamiskäyttöön sen ei ole kunnassa katsottu soveltuvan, eikä paikalle ole saatu hankittua esimerkiksi maaleja. Talvella aluetta ei kuitenkaan hoideta, joten oleskelualueeksikaan paksun lumikerroksen peittämästä kentästä ei erityisemmin ole. Abdali esittikin, että kyseinen kenttä otettaisiin toistaiseksi pysäköintikäyttöön.

Mopoautojen yleistyminen on tuonut omat lisävaatimuksensa koulujen pysäköintialueiden suunnittelulle, ja Pikkolan ja lukion alueen parkkialueet ovat ennakkovaroitteluista huolimatta osoittautuneet riittämättömiksi. Maksumiehiksi ovat kirjaimellisestikin joutuneet oppilaat, kun sekavien pysäköintiohjeistuksien jälkeen oppilaiden kulkuneuvojen tuulilaseihin iskettiin alkusyksystä sakkolaput ilman ennakkovaroituksia.

Luminen kenttä lukion vieressä on varsin pienellä käytöllä.

 

Vielä ei tarvinnut äänestää

Puheenjohtaja Kouhia muistutteli heti alkuun, että laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita. Alku oli sikäli lupaava, ettei henkilövalinnoista tarvinnut tällä kertaa äänestää lainkaan.

– Tiedän, ettei tulevasta tehtävästä tule helppo, mutta teidän kanssanne selvitään, Kouhia uskoi.

Edellistä kautta valtuuston oman työnarvioinnin tulosten kautta peilannut puheenjohtaja myönsi, ettei Kangasalla ole ollut kovin hyviä kokemuksia kuntalaisten osallistumisesta päätöksentekoon. Jotakin uutta sillekin saralle pyritään kuitenkin tällä kaudella keksimään.

Kouhian kakkosmiehiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Mika Ollila (kok) ja Tuomas Bährend (kesk).