1970- ja 1980-luvulla suomalaisessa urheilumaailmassa vallitsi kaikin puolin nykyistä kovempi pelin henki.
LP Kangasalan Naisten Mestaruusjoukkueen valmentaja Ismo Tahvanaisen mukaan lentopallossa kovempi
maailma näkyi muassa junnujen ja kokeneempien pelaajien henkisenä köydenvetona.
– Junnu oli aina junnu, ja vanhemmat pelaajat totisesti antoivat sen näkyä. Nuorempia muistutettiin virheistä, ja treeneissä heille lyötiin vähän kovempaa palloa. 1970-luvulla oli vähän sellainen mentaliteetti, että joko kasvat peluriksi tai lopetat alkuunsa, Tahvanainen kertoo.
Tätä nykyä urheilumaailma on pehmeämpi. Puhutaan yhteishengestä, järjestetään erilaisia hengennostatusiltamia ja yritetään puida ristiriidat halki poikki pinoon.
Tahvanaisen mukaan liiallinen kiltteys ja toveruus eivät kuitenkaan ole joukkueelle hyväksi.
– Loppujen lopuksi tämä on tulosurheilua. Meidän päämäärämme on voittaa pelejä. Ei pumpulissa kasva kovia pelureita, se nyt vain on fakta, Tahvanainen lataa.
Herkkä laji
Moni on kuitenkin huomannut, että kolmantena liigassa olevan LP Kangasalan peleissä vallitsee usein vapautunut tunnelma. Vaikka menestyneessä joukkueessa ollaan toki tosissaan, heitetään peleissä huultakin, hymyillään ja naureskellaan.
Joukkueen kapteeni Maria Tuominen myöntää joukkueessa vallitsevan hyvän hengen.
– Meillä ei ole ollut suurempia jännitteitä tai ristiriitoja pelaajien kesken. Ulkomaalaisten soluttautuminen
joukkueeseen on sujunut hyvin. Emmekä me vanhemmat kauheasti kiusaa nuorempia, 30-vuotias Tuominen nauraa.
Toki erimielisyyksiäkin syntyy. Se on luonnollista lajissa, jossa nähdään parhaimmillaan päivittäin, ja jossa pelaajilla kullakin on aivan omanlaiset persoonallisuutensa.
– Lentopallo on myös monessa mielessä esimerkiksi jalkapalloa tai jääkiekkoa herkempi laji. Jos jalkapallossa menettää pallon, se ei välttämättä merkitse maalia toisin kuin lentopallossa, jossa menettämällä pallon menetät pisteen.
– Lentopalloa pelatessa myös aistii alati vieressä pelaajan kehonkielen ja siinä tapahtuvat muutokset. Jos vieruspelaajan pää valahtaa jonkun mokan jälkeen, ei se voi olla vaikuttamatta muiden tunnelmiin. Pahimmillaan se vaikuttaa koko peliin, Tuominen sanoo.
Piilota heikkoutesi
Pelaajan persoonallisuus on tärkeä piirre Tahvanaisen metsästäessä uusia pelaajia joukkueeseen.
– Ottaessani yhteyttä agenttiin, kysyn häneltä ensin pelaajan luonnepuolen asiat. Ulkomailtakaan en tuo ketään Suomeen ennen kuin olen vähintään puhunut hänen kanssaan puhelimessa.
Tahvanaisen mukaan on luonnollista, että kaikille sattuu joskus virheitä. Sitäkin tärkeämpää on se, miten virheeseen suhtaudutaan.
– Ajattelen sen jenkkiläisittäin niin, että pitää vahvistaa vahvuuksia ja piilottaa heikkoudet. Ei siitä mitään tule, jos joka mokasta masentuu. Tämä on joukkuelaji, ja yhden reaktiot ja luonteen heikkoudet vaikuttavat kaikkiin.
Tuominen ja Tahvanainen ovat molemmat sitä mieltä, että naisten joukkueessa ”jälkipyykkiä” syntyy miesten joukkueita helpommin.
– Jos miesjoukkuetta valmentaessani heitän jonkun ulos kentältä, saapuu hän seuraavaan peliin pöytä tyhjennettynä. Naiset taas jäävät helpommin pureskelemaan ja pohtimaan asioita. Hei eivät kestä niin suoraa puhetta kuin miehet. Olen ainakin pyrkinyt ottamaan tämän asian valmentaessani huomioon, Tahvanainen sanoo.
Pelissä treeniminää suuremmaksi
Useimmiten pelaajan rooli kentällä heijastelee hänen arkipersoonaansa. Mutta on myös sellaisia pelaajia, jotka ikään kuin löytävät itsensä uudelleen kentällä – tai vähintäänkin solahtavat uuden roolin sisään.
– Suurimmat pelaajat ovat sellaisia, että he kasvavat peleissä treeniminäänsä suuremmiksi. Vähän samaan tapaan kuin näyttelijät saattavat vasta lavalla addrenaliinihumalassa vetää elämänsä roolin. Pelaajiksi sopivat huonosti sellaiset harmaavarpuset. Pelaajalla pitää olla selvä persoonallisuus, ujoudella tässä lajissa ei ole sijaa, Tahvanainen sanoo.
LP Kangasalankin joukkueessa pelaajille on muodostunut erilaisia rooleja. Maria Tuomisen mukaan niin kutsutun ”kovan pelaajan” manttelia kantaa amerikkalainen Sherri Williams.
– Sherri saa peleissä hyvän agren päälle. Hän on hirvittävän vaativa itseään kohtaan, mikä ruokkii muitakin pelaajia.
Parikymppisenä Tuominen koki olevansa enemmänkin tarkkailija kuin johtajapersoona. Iän myötä rooli on kuitenkin muuttunut. Tätä nykyä hän uskaltaa olla omalla toiminnallaan ja suhtautumisellaan muiden tekemiseen esimerkkinä muille.
– Kapteeniäänestys päättyi 11-1 Tuomisen hyväksi. Se kertoo jo aika paljon siitä, kuinka paljon luottamista
Mantu (Tuominen) saa muulta joukkueelta osakseen. Mantu on luotettava, rehellinen ja tasapuolinen, Tahvanainen kuvailee.
Kapteenin tehtävänä on nostaa valmentajan tietoisuuteen joukkueen mahdollisia sisäisiä ongelmia. Tosin niin Tahvanainen kuin Tuominenkin kokevat, että joukkueen sisällä uskalletaan puhua asioista ilman välikäsiäkin.
– Ei se niin mene, että Ismo keikkuu tuolla ylhäällä pilvissä, ja minä olen sitten siinä hilkun verran hänen alapuolellaan ja muut jossakin kauempana. Me olemme tasa-arvoinen joukkue, ja asioista pystytään puhumaan suoraan.
