Historiallista totuutta ei ole

Pertti Haapala luennoi Mikkolan Navetalla historiallisesta totuudesta.

Kansakunnan historiaa kirjoitetaan eri aikakausilla erilaisia asioita painottaen sen mukaan, millaiset asiat kulloinkin koetaan tärkeiksi. Historiaa kirjoitetaan uudelleen, oppikirjoihin tehdään tarpeen mukaan lisäyksiä ja poistoja. Historia muuttuu, vaikka menneisyys pysyy samana.

– Kirjoitettu historia on aivan eri asia kuin oikeat tapahtumat, Mikkolan Navetalla luennoinut Pertti Haapala vahvistaa.

– Historia on kirjoitettu ja kuvitteellinen esitys, siinä on juoni. Se ei ole totta, mutta kertoo todellisuudesta, antaa menneelle merkityksen.

Tapa, jolla menneisyys kirjoitetaan, antaa historialle ratkaisevan merkityksen. Historia kertoo siitä, mikä on meille merkityksellistä. Mennyt saa merkityksen meidän kauttamme.

 

Opittua tietoa

Tupa oli taas täynnä Mikkolan Navetalla.

Historia ei ole sama asia kuin kokemus tai muisto. Se on mennyttä, kokemuksia, koskevaa jälkiymmärrettyä tietoa. Historia on opittua tietoa, jostakin syystä valittua ja kirjoitettua.

– On erilaisia ja vastakkaisia käsityksiä siitä, mitä on tapahtunut, monta historiaa. Vain yksiarvoisessa yhteiskunnassa on yksi historia.

– Historia voi myös irrota todellisuudesta, Tampereen yliopiston Suomen historian professori Pertti Haapala muistuttaa.

Eri tahoja edustavat ihmiset muodostavat omanlaisiaan historiakäsityksiä. Virallisen historiakäsitys näkee tulevaisuuden myönteisessä valossa menneisyyden huonoilla asioilla pönkitettynä. Kun taas esimerkiksi intellektuellit ajattelevat sivistyksen huipun olevan saavutettu, suunta on huonompaa kohden.

– Kadunmies ajattelee asioiden menneen ennen jotenkuten, samalla tavalla nyt ja myös tulevaisuudessa. Tämä ajattelutapa on minun mielestäni järkevin, Haapala sanoo.

 

Maalle oma historia

Luopioisista lähtöisin oleva Pertti Haapala työskentelee Tampereen yliopistossa Suomen historian professorina.

Suomen historia keksittiin 1800-luvun alussa. Maan historiakysymykseen pureutui Suomen ruotsinkielinen sivistyneistö Topelius, Snellman ja Koskinen etulinjassa.

Vuonna 1875 Topelius kirjoitti Maamme-kirjan Suomen historian oppikirjaksi. Se oli opetuskäytössä vielä 1950-luvullakin. Tosin 1900-luvun alussa kirjaa muokattiin poliittisten päämäärien hyväksi.

– Kansa tuli tietoiseksi historiasta, kun sitä sille opetettiin, Haapala toteaa.

– Valtiollisen aseman muuttuminen 1800-luvun alussa vaikutti oman historian saamiseen. Venäjän hallitus tuki Suomen oman historian kirjoittamista, koska näin Suomi erottautui enemmän Ruotsin vallan alta.

Tuon ajan kirjoitettu historia oli valikoitunutta, omaa identiteettiä vahvistavaa tietoa. Sitä kirjoitti ruotsinkielinen sivistyneistö, joka rajasi teksteistä pois esimerkiksi aateliset ja tavallisen kansan.

Sittemmin Väinö Linna kritisoi vahvasti runebergiläistä historiakäsitystä. Linna antoi suomalaiselle sotilaalle sen minkä Runeberg unohti – pään.

 

Identiteetin rakentaja

Suomalaisten identiteetti on pitkälti rakentunut historian varaan. Suomen käymistä sodistakin on kirjoitettu sitä painottaen, että ne ovat edistäneet suomalaisuuden syntyä.

Historiaa kirjoitettaessa eri näkökannat painottuvat eri aikakausina.

– Koulujen oppikirjoissa 1990-luvun lopulla korostettiin Suomen asemaa osana Eurooppaa, Haapala mainitsee.

– Viimeisen viiden vuoden aikana verkossa käyty keskustelu on taas ollut hyvin Eurooppa- ja globalisaatiovastaista, hän lisää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?