Ollilasta lukion kunniaylioppilas

Monessa liemessä keitetty poliitikko ja maanviljelijä Heikki A. Ollila on Kangasalan lukion tämänkeväinen kunniaylioppilas.

Lukion entinen oppilas Heikki Antero Ollila on tehnyt merkittävän uran yhteiskunnallisissa luottamustoimissa. Ollila on ollut eduskunnassa vuosina 1987–95 sekä 2003–11.  Ollila on toiminut Kansallisen kokoomuksen puoluesihteerinä vuodet 2002–04.

Heikki A. Ollila kirjoitti ylioppilaaksi Kangasalan lukiosta vuonna 1969. Ollila on tehnyt elämäntyönsä Kangasalla toimien maanviljelijänä ja osallistuen aktiivisesti kunnan kehittämiseen. Kunnanvaltuustossa hän istui vuosina 1973–2003 sekä uudelleen kaksi kautta 2000-luvulla aina viime vuoden loppuun asti. Valtuuston puheenjohtajana hän oli vuosina 1983–87 ja kunnanhallituksen puheenjohtajana vuodet 2000–02 ja 2009–12.

Kirjoittamiseen mieltyneen poliitikon kynästä on syntynyt sekä kotiseutuaiheista kirjallisuutta että yhteiskunnallista pakinaa lukuisissa lehdissä julkaistujen kolumnien ja omilla kotisivuilla julkaistujen blogitekstien muodossa.

Valintaperusteluiden mukaan Heikki A Ollilan elämäntyö on ollut esimerkillistä ja määrätietoista, ja hänen toimintansa on kunniaksi Kangasalan lukiolle ja luo tulevaisuuden uskoa opiskelijoille.

Lukion vanhempainyhdistyksen ja seniorien avulla toteutettu ajatus noudattaa maailman yliopistojen tapaa kutsua ansioituneita kansalaisia kunniatohtoreiksi, ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti Ollila on järjestyksessään 14:s Kangasalan lukion kunniaylioppilas.

Aiemmin kunniaylioppilas tittelin ovat saaneet muusikko-näyttelijä Heikki Silvennoinen, professori Aulis Aarnio, tohtori Eija Pehu, näyttelijä Sulevi Peltola, kenraali Heikki Lyytinen, YLE:n kirjeenvaihtaja Anne Autio, viihteen monitaituri Timo Kahilainen, sairaanhoidon opettaja Sirpa Miettinen, meloja Anne Rikala, ulkoasiainneuvos Pasi Patokallio, piispa Matti Repo, kuvataiteilija Riikka Juvonen ja toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen.

Tunnustus luovutetaan Ollilalle Kangasalan lukion lakkiaisjuhlassa kesäkuun alussa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?