Kävin kesäteatterissa edellisen kerran vuonna 2001 Seurasaaressa. Näytelmä pohjautui Heikki Turusen menestyskirjaan Simpauttaja. Kuunon raastavan roolin veti loistavasti kollegani Teemu Heiskanen, leipätyössään poliisina harrastenäyttelijäksi kouliutunut komisario. Hommassamme nimittäin näkee loistavia esityksiä sekä joskus joutuu itse pelaamaan muuta kuin itseään.
Pari kuukautta sitten varatut eturivin paikkaliput taskuissa kiipesimme Kotkasta tulleiden vieraiden kanssa keskiviikkona 26.6.2013 Sappeen päälle. Olen ennenkin sanonut syntyneeni onnenhattu päässä. Tutkin monta kertaa päivässä jännittäviä säätietoja netistä. Kelin ennustettiin tuona iltana toki olevan lämpimän, mutta vielä maanantaina näytettiin ylihuomiselle laskettelukeskukseen rankkoja vesisateita, mitkä alkaisivat sopivasti noin kello 18. Katsomo on katettu, mutta lippa ei aivan eteen ulotu. Näyttelijät ovat täysin säiden armoilla. Mutta mitä vielä, + 28 ja ahdistavaa hellettä helpotti laen yli puhalteleva suvituuli. Kate suojasi auringolta. Suurin osa väestä näytti tehneen päätöksen vasta iltapäivällä, sillä jonot ravintolan lipunmyyntipisteessä kiemurtelivat kohtalaisina.
Juice Leskinen syntyi vuonna 1950 Juankoskella Pohjois-Savossa ja menehtyi kieltäydyttyään dialyysi-hoidoista syksyllä 2006 Tampereella. Hän oli yksi aikamme merkittävimpiä lauluntekijöitä. Leskinen luki paljon nimenomaan suomalaista kirjallisuutta, jopa useamman kirjan samana päivänä. Taiteilija kirjoitti runoja, proosaa, lastenkirjoja, kolumneja, pakinoita ja näytelmiä. Myös muuta kirjallista tuotantoa syntyi, kuten esimerkiksi käännöstöitä.
En harrasta oopperaa. Vaimoni huijasi poikamme ja minut silloin uuteen Kansallisoopperaan noin 15 vuotta sitten. Siellä esitettiin Sweeney Todd- teos, mihin libreton oli käännöstyönä kirjoittanut Juice Leskinen. Suomeksi laulettiin, mutta minä en saanut sanoista mitään tolkkua. Suosituksen mukaan yritin lukea tekstiä palkista, siellä se oli englanniksi, joten hataraksi jäi sanoma.
Henkilönä Pauli Juhani Leskinen oli boheemi, ujo, itsekeskeinen ja välillä sanalla sanoen hankala. Poltti tupakkaa ketjussa ja juopotteli menettäen lopulta täysin terveytensä mieltäen todennäköisesti hyvin lopputuloksen. Lähtölaskentaa hän ei halunnut hidastaa.
Juice taiteilijaelämää –musikaali pitää sisällään miehen tuotannon kuunnelluimmat hienot laulut. Manserock- hemmoista tunnetuimmat Pate ja Martti hääräävät mukana niin hyvässä kuin pahassa. Taiteilijalle tärkeä Äeti, vaimo(t), ensihoitaja ja paheksuva uskovainen sekä pakollinen poliisi ryydittävät tarinaa. Erikoinen ulottuvuus on saatu tuomalla lavalle Jumala sekä pienessä roolissa Pyhä Pietari.
Parissa tunnissa ei mahdottomia ennätä, kun pääosassa on musiikki. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Heikki Vihinen on onnistunut viipaloimaan monitahoisesta sekä värikkäästä elämänkulusta satuttavat palat. Eduksi on tietenkin, jos katsoja on suunnilleen ikäiseni tai vanhempi. Meillä on vielä muistissa lehdistä luetut käänteet. Otto Kanerva tekee huiman roolin Juicena. Seija Hurskainen on huolehtiva ja huolestunut äiti. Kolmantena pitää nostaa nimellään esiin taiteilijan pitkäaikainen ystävä ja loppuaikoina Juicen kanssa keikkoja tehnyt Ari Kankaanpää. Hän näyttelee vakaan Jumalan roolin harvatahtisesti toimien samalla erinomaisen orkesterin kapellimestarina. En ole aikaisemmin kuullut Jumalan soittavan yleisön joukossa jäljittelemätöntä kitarasooloa. Näyttelijät ovat kaikki todella hyviä laulajia, Kanerva liian taitava Juiceksi, joka usein sanoi muiden tulkinnoista: ”Haluavat laulaa ohi, kuten minä. Se ei taas onnistu kuin minulta.”
Musikaalissa esitetyt kappaleet ovat taideteoksia. Juicen sävelkulut juoksevat helppoina. Aika vähistä sanoista leivotaan herkullisia runokakkuja. Riimeillä on monesti nerokkaasti kaksois- tai kolmoismerkitys. Kun taitelija loukkaantui, teki hän aiheesta laulun. Esimerkkeinä olkoot vaikka Jyrkiboy ja Pilvee pilvee. Useasti teoksissa puhutaan ihmisistä heidän omilla nimillään. Esityksen vaikuttavin kappale on mielestäni Paperitähdet. Siinä kerrotaan kolmessa minuutissa miten unelmat syntyvät ja kuinka ne kaatuvat tai kaadetaan. Kaiken tämän voimme lukea eilisistä lehdistä, jotka kirjoittavat julmasti. Tauno Palon karisma säilyy vaikka tunkiolla. Olavi Virta eli lujaa ja oli jo lopussa, kun vielä saapui myyntimies. Spede kertoo vitsin vaikka pää katkaistaisiin. Ville Veikko iskee silmää naisen nähdessään. Vesku kaatuu hienosti ja hilpeästi laulaa hän. Mutta kuka muistaa Ursulaa, hänkö oli vain missi muovinen?
Olo oli hieman haikea mäkeä alas laskeutuessamme. Suuret persoonat poistuvat täältä usein ennen aikojaan. Juice Leskinen taisi tosin kulkea satavuotiaan kaaren vajaassa kuudessa vuosikymmenessä. Vaikuttava ja hyvin tehty matka taiteilijan elämään.
Juice oli tilannekomiikan mestari. Hänen ihonsa ei kestänyt kuumia televisiolamppuja. Mies arveli suorassa lähetyksessä esiintyessään katsojien miettivän hänen kummallista käyttäytymistään. Niinpä hän tokaisi: ”Pohditte varmaan, miksi raavin koko ajan itseäni. No ainoastaan minä tiedän, mistä kohtaa kutittaa.”
Onnenhattumiehenä saan näköjään jatkaa, sillä torstaina 27.6.2013 satoi klo 18– 21 välisenä aikana Sappeessa vettä 30 mm. Yhtä hyvin olisin voinut varata liput sille päivälle.
