Luja-Lukon sarjakisat muuttavat heinäkuuksi Luopioisiin. Se näkyy kylän liikenteessä torstaina puoli kuuden jälkeen, kun yhtenäinen autojono suuntaa kohti Mikkelinmäkeä.
Pieni parkkipaikka ja soratien varsi täyttyvät nopeasti autoista. Lasten ja vanhempien virta kulkee kohti kentän laidalla olevaa koppia. Sen seinustalla Leena Lahtinen ja Mari Kanerva kirjaavat sarjakisoihin osallistuvien nimiä listoille.
Tehokaksikolta homma käy. Kanerva tuntee jokseenkin kaikki Pälkäneen päästä ajaneet, Lahtinen puolestaan luopioislaiset.
Välillä tarvitaan psykologista pelisilmää. Muutama innostava sana vakuuttaa ensikertalaisen, ja hänkin uskaltautuu mukaan. Pientä kannustusta tarvitaan myös silloin, kun ohjelmassa on muitakin kuin lempilajeja.
Monesti Kanerva tekee tätä tsemppaustyötä jo etukäteen uimarannalla ja kaupan tuulikaapissa: muistuttelee, että torstaina on taas sarjakisat, että kai tekin tulette mukaan.
Pienimpiä neuvotaan kisojen lomassa
Kirjurikaksikko saa kaikki nimet ajoissa pöytäkirjoihin, ja tasan kuudelta huudellaan nuorimpia tyttöjä 40 metrin lähtöpaikalle. Asialla on jälleen Mari Kanerva.
Matkalla lähtöpaikalle hän on tuupannut sekuntikellon jonkun isän käteen ja värvännyt heittopaikalla tarvittavia mittamiehiä. Aseteltuaan 4–5-vuotiaat tytöt oikeille radoille Kanerva pinkaisee edeltä maalipaikalle kirjaamaan ajat pöytäkirjoihin.
– En minä osaa jäädä vain katselemaan. Kun kerran olen kentällä, niin miksen voisi samalla huudella lapset viivalle? Minulla on kova ääni ja tunnen muksut, joten osaan huhuilla heitä paikalle, jos heitä ei näy lähtöpaikalla.
Myös Leena Lahtinen on haalinut lisää mittamiehiä ja pistänyt kisat käyntiin keihäspaikalla.
– Jos vanhemmilla ei ole ihan pieniä vahdittavana, niin yleensä he lähtevät mielellään mitan varteen tai kolamieheksi hyppypaikalle.
Välillä Lahtinen siirtyy toimitsijan tehtävistä valmentajan virkaan ja neuvoo, millainen ote keihäästä pitäisi ottaa ja kumpi jalka tulee viivalle.
Kun yksi laji tulee valmiiksi, sarjakisojen tehokaksikko ohjaa pieniä urheilijoita seuraavalle suorituspaikalle ja varmistaa, että siellä saadaan homma ripeästi käyntiin.
Omat lapset saavat pärjätä keskenään
On siirrytty pidemmille juoksumatkoille. Mari Kanerva on huudellut juoksijat radoilleen 150 metrin lähtöpaikalla. Sieltä hän ehtii ennen kilpailijoita maalisuoralle kannustamaan ja maaliin kirjaamaan tuloksia. Ennen seuraavaa erää hän vielä kehuu maalissa läähättäviä pikkupinkojia hyvästä juoksusta ja varmistaa, että he menevät ajoissa kuulapaikalle.
Muiden mukana tsempattavana käyvät myös omat tytöt, 12-vuotias Senna, 10-vuotias Siina ja 6-vuotias Seela. Kolmikko on vuosien varrella oppinut kentän kujeet. Piikkareista oppii pitämään huolta, kun ne ovat olleet riittävän monta kertaa hukassa. Ja verryttelyyn tai askelmerkin ottoon ei tarvitse suhtautua sarjakisoissa niin vakavasti.
Kello ei vielä seitsemää, kun 5- ja 7-vuotiaat ovat valmiita lähtemään Luopioisten uimarannan kautta kotiin. Kisat saatiin vietyä tavallistakin ripeämmin läpi, sillä kenttäraati karsi viime hetkellä lajien määrän kahteen per sarja.
– Vaikka Pälkäneen päästä saadaan apuja, niin toimitsijoita ei ole liikaa. Pelkona oli, että illasta tulee pienimmille liian pitkä, Leena Lahtinen perustelee ratkaisua.
Onkkaalan sarjakisoissa kilpaillaan yleensä kolme lajia illassa.
– Ei ole vaarallista, vaikka isommilla menisi yhdeksään saakka. Mikäs kentällä on ollessa, kun on kaunis kesäilta ja mukavaa seuraa, Mari Kanerva sanoo.
Yleisurheilu on koko perheen harrastus, ja kentän laidalla hoituu luontevasti moni muukin asia.
Sääntöjä tulkitaan joustavasti nuorimmissa
Luopioisissa sarjakisat aikataulutetaan tarkemmin kuin Onkkaalassa. Luopioisten kenttä on sen verran pieni, etteivät esimerkiksi keihäänheitto ja korkeushyppy onnistu samaan aikaan, koska niiden vauhdinottoradat risteävät.
Toisaalta Luopioisissa on enemmän sarjoja, sillä alle viisivuotiaat kilpailevat omana sarjanaan. Tämä houkuttelee jonkin verran nuorimmaisia, jotka pääsevät kisaamaan itsensä kokoisten kanssa.
Pienimpien kohdalla ei voi puhua varsinaisista kisoista, sillä sääntöjä tulkitaan sopivasti urheilijoiden eduksi. Lähtöä ei ammuta takaisin, vaikka joku hieman aavistaisi ja toinen jäisi viivalle ihmettelemään. Pituushyppypaikalla pyritään löytämään ponnistuspaikka, vaikkei se aivan sattuisikaan metrin mittaiselle ponnistusalueelle.
– Pienimmillä pyritään siihen, että kaikki saisivat ainakin yhden tuloksen. Isommilla täytyy tulkita sääntöjä hieman tiukemmin, sillä muuten heille voisi tulla ikäviä yllätyksiä, kun he lähtevät muualle kisoihin, Mari Kanerva sanoo.
Kanervan perheelle urheilukenttä on toinen koti kesät, talvet. Tavanomainen kesäpäivä alkaa kentällä ja jatkuu uimarannalla. Talvella kenttää kierretään luistimet jalassa.
– Vien tyttöjä kentälle niin kauan kuin he vain pyytävät, Mari Kanerva lupaa.
Kentälle ei mennä harjoitusohjelman kanssa ja otsa kurtussa treenaamaan, vaan kokeilemaan ja opettelemaan erilaisia lajeja. Kun harrastaa monipuolisesti, voi löytää myös leipälajinsa.
Suorituspaikoille ei tarvitse jonottaa, sillä päivisin kentällä varsin hiljaista.
– Kun huomaa ettei kisoissa pärjääkään muille, pitäisi hoksata, että tätä lajia saa myös harjoitella, Kanerva sanoo.
Hyvä fiilis tarttuu sarjakisoissa
Mari Kanerva touhuaa suurella sydämellä sarjakisoissa. Osa Luja-Lukon yleisurheilujaostolaisista tekee yhtä suurella sydämellä töitä taustalla.
– Jaostoon on saatu aktiivisia ihmisiä, ja hommassa on tekemisen meininki.
Kanerva toivoo, että hyvä fiilis tarttuisi myös sarjakisakävijään.
– Parhaiten fiilis näkyy silloin, kun Luja-Lukon väki lähtee muualle kilpailemaan. Tsemppaamme toinen toisiamme ja kaikilla on hauskaa. Sisulisäviesteissäkin tultiin sanomaan, että meistä lähtee kyllä eniten ääntä, vaikkei meitä ole kovin montaa, Kanerva nauraa.
Junnujen yleisurheilukesän kohokohta on elokuussa Ratinassa järjestettävä sisulisähuipentuma. Kun sinne lähdetään porukalla, kenenkään ei tarvitse jännätä, miten selviää yksin isoissa kisoissa.
Kanerva pyrkii tarjoamaan lisäporkkanoita kaikille, joilla intoa ja kykyjä tuntuu riittävän.
– Jaan esimerkiksi kisakalentereita, joista näkee taitomerkkirajat ja muualla järjestettävät kisat.
Luja-Lukon yleisurheilujaosto on asettanut tämän vuoden erityistavoitteeksi, että junioreita saataisiin innostettua entistä enemmän kotikylää kauemmas kisaamaan.
Heinäkuun torstai-illat on varattu
Leena Lahtinen on konkreettisesti huomannut, että yleisurheilun pariin on saatu uusia toimijoita.
– Aiemmin kirjoitin tulokset puhtaaksi kisojen jälkeen. Mutta nyt kentällä tultiin hakemaan paperit kädestä, ja pian ne olivatkin jo netissä.
Aitoossa asustavan Lahtisen omat lapset eivät ole enää hetkeen olleet mukana sarjakisoissa, mutta hän on luvannut olla apuna niin pitkään kun miehen veli Pentti Lahtinen ja tämän vaimo Eliisa jaksavat hommaa pyörittää.
– Rakkaudesta lajiin tätä tehdään. Toki heinäkuun sarjakisat vaikuttavat muun muassa lomasuunnitelmiin. Reissut pitää ajastaa niin, että on torstaina kentällä, Leena Lahtinen sanoo.
