Muistan miten lapsena haaveilin omasta elämästä. Miten voisin laittaa itse haluamaani ruokaa. Saisin säästää tai käyttää rahaa niin kuin haluaisin. Voisin mennä ja tehdä mitä itse haluaisin.
Kaikkien näiden itse päätettävien asioiden aika tuli, mutta seuraksi tuli myös vastuu. Ihanaa vapautta seurasikin vastuun varjo.
Ja niitä asioita, joista olen vastuussa on nykyään paljon. Olen vastuussa lapsistani, perheestäni, ikääntyvistä vanhemmistamme, työstäni, veloistani…
Olenko vastuussa myös maailman luonnonvarojen käytöstä, kasvihuoneilmiöstä, kehitysmaiden nälkää näkevistä lapsista, sotaa pakenevista ihmisistä, epäinhimillisissä oloissa olevista ihmisistä ja eläimistä?
Maailman hätä, kurjuus ja jopa julmuus tuntuu niin suurelta, että hirvittää. Voinko minä yksittäinen ihminen tehdä sille yhtään mitään?
Vastuun ahdistaessa on monta kertaa tullut mieleen laulu: Suo mun Herra huolta vailla, tehdä matkaa lapsen lailla Isän saattaessa, tiellä varjellessa.
Tällä viikolla vietämme ekumeenista vastuuviikkoa. Me kaikki kristityt yhdessä kannamme vastuuta ihmisoikeuksista ja rauhasta. Presidentti Sauli Niinistö on antanut julistuksen kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä.
Huomenna YK:n päivänä meillä on toinen rukouspäivä. Rukoillen saamme tuoda kaiken huolemme ja murheemme Jumalalle ja uskoa siihen, että kun Jumala on kanssamme pienistä avun puroista syntyy virtoja, jotka auttavat kärsiviä, niin suomessa kuin ulkomaillakin.
Rukouspäiväjulistuksen sanoin:” Kristinusko haastaa huomaamaan lähimmäisen ja avaamaan ovia, jotta kaikki pääsisivät osallisiksi ihmisarvoisesta elämästä.”
Elämän Jumala, johdata meidät oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan.
Elina Pehkonen
seurakuntalainen
Luopioisten kappelista
