Elämää tuhotun maan keskellä

Virpi Suutari on ohjannut Mikkolan Navetalla lauantaina esitettävän Valkoinen taivas -dokumenttielokuvan.

Mikkolan Navetan loppusyksyn dokumenttielokuvat jatkuvat viikonloppuna. Teemana on Venäjä suomalaisin silmin.

Lauantaina 9.11. kello 14 on vuorossa palkittujen dokumentaristien Virpi Suutarin ja Susanna Helken Valkoinen taivas vuodelta 1998. Elokuva kertoo elämästä Kuolan niemimaalla, nikkelikombinaatin mustassa varjossa.

Valkoinen taivas ei ole kuvaus Neuvostoliiton raskaan teollisuuden virheistä, vaan kyvystä elää kunnollista elämää huonoissa olosuhteissa: ihmiset rakentavat siedettävää arkea toivottomasti tuhotussa ympäristössä. Päähenkilöissä, Maljukovan perheessä on fatalistista sitkeyttä, samaa rohkeutta kuin ihmisissä, jotka selviytyvät sodan keskellä.

Ympäristö antaa kokonaan uuden merkityksen sanoille ankea, ahdistava ja epäterveellinen. Valkoinen taivas onkin kertomus vaikeisiin oloihin sopeutumisesta.

Elämää ekotuhojen keskellä

Elokuvan perhe asuu Kuolan niemimaalla, Montshegorskin kaupungissa. Tämän lähes 65 000 asukkaan kaupungin yllä kohoaa tunturin juurella seisova jättimäinen nikkelikombinaatti, jonka vaarallisimmalla osastolla perheen isä Igor Maljukova työskentelee. Hiilidioksidipäästöjen lisäksi vaarana ovat räjähdysonnettomuudet.

Kombinaatti tupruttaa yötä päivää rikkidioksidia ja raskasmetalleja. Ilma on raskasta hengittää. Sienet ja marjat ovat täynnä myrkkyjä, ja ravintoketjun kautta myrkyt vaikuttavat jo ihmisten perimään ja immuniteettijärjestelmään. Kaupungin laitamilla puut ovat pystyyn kuolleita, maa harmaata ja ilma valkeaa, pahanmakuista sumua.

Maljukovan perhe elää tuhoista huolimatta tavallista keskiluokkaista elämää lähiökerrostalon kodikkaassa kaksiossa. Muiden kaupunkilaisten tavoin perhe käy hoidatuttamassa itseään säännöllisesti kombinaatin kylpylässä. Siellä annetaan männynhavun tuoksuista tuoksuterapiaa, inhalaatiohoitoja ja happicocktaileja, sillä kaupungin ilmassa on happea tavallista vähemmän.

Mutta sanatoriohoidot eivät yksin riitä. Perheen haaveena on viettää kesäisin loma etelässä, jotta elimistö puhdistuisi ja jaksaisi taas tehdä työtä yli pitkän ja pimeän talven.

Valkoinen taivas ei ole vain tarina eräästä pohjoisvenäläisestä kaupungista ja sen ekologisesta tuhosta. Se on kertomus ihmisen työhön ja tuottavuuteen sidotusta ihmisarvosta ja kyvystä hyväksyä ympäristöriskit väistämättömäksi osaksi elämäntapaa. Perheen keskinäinen rakkaus tuo valoa ankeaan ympäristöön.

 

Essee ihmisistä

Tekijät määrittelevät työnsä dokumenttiesseeksi. Se ei ole tietopaketti ympäristötuhoista, vaan kertomus ihmisistä ja heidän elämäntilanteestaan. Maljukovit elävät päivä kerrallaan, omaa hiljaista ja perin kunnollista elämäänsä.

He tekevät työtä, harrastavat, uneksivat vaarallisen työn lisien avulla hankittavasta uudesta autosta ja lomista Mustan meren rannalla. He pysyvät hengissä ja rakastavat toisiaan, sillä rakkaus on tuonut heidät yhteen ja tähän paikkaan.

Susanna Helke ja Virpi Suutari ovat löytäneet elokuvaansa ihanteelliset päähenkilöt. Maljukovit elävät kameran läsnäollessa arkista ja täysipainoista elämää. Elokuvan kantava voima on perheen äiti Natalia Maljukova, joka kaunopuheisesti ja vilpittömästi kertoo ajatuksistaan, tunteistaan ja valinnoistaan.

Ekokatastrofit ovat viitoittaneet hänen tietään. Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden tapahtuessa hän oli käymässä vanhempiensa luona Valko-Venäjällä ja viimeisillään raskaana. Tytär Katerina on nyt reipas koululainen, eikä ongelmia ole havaittavissa.

Keskittynyt läheltä katsominen on koko elokuvan ydin. Sen avulla välittyy sekä Maljukovien toisiaan kohtaan tuntema hellyys että ihmisen haavoittuvuus. Kamera kuvaa runsaasti ihoa ja hiuksia, mikä korvaa pätevästi keuhkokuvat ja verinäytteet.

Valkoinen taivas on kaunis elokuva. Hienoihin kuviin tulee syvyyttä ja ilmavuutta Olli Huhtasen luomasta äänimaailmasta ja Sanna Salmenkallion seesteisestä musiikista.