Mitä Papu ei ole seurakunnassa kokenut?

Pääsiäistipujen ja -pupujen esiinmarssi alko Tehdään yhdessä -piirissä heti tammikuussa. Diakoniatyön kanssa yhdessä järjestettävät pääsiäismyyjäiset ovat lähetysväen seuraava suuri ponnistus.

Seurakunnan on tapana siunata uudet työntekijät tehtäväänsä siinä vaiheessa, kun he aloittavat työt. Sunnuntaina 19.1. Pälkäneen seurakunta tekee loistavan poikkeuksen, sillä messun yhteydessä siunataan työntekijä, joka jäi virastaan eläkkeelle keväällä 2012.

Paula Elorannan ura Pälkäneen seurakunnassa alkoi vuonna 1973. Kirkkoherra Pentti Sorri kysyi silloin, haluaako hän siunauksen tehtäväänsä.

Papu oli silloin vielä nuori, ja käytäntö oli vieraan tuntuinen, joten hän vastasi, että riittää, kun rukoillaan kirkossa hänen työnsä puolesta. Niin tehtiin, ja jälkeenpäin pidettiin Kauneimmat hengelliset laulut -tilaisuus, jonka yhteydessä kirkkoherra esitteli uuden nuorisotyöntekijän.

Nyt Papu on palvellut Pälkäneen seurakuntaa 40 vuotta sekä omassa virassaan, sijaisena että vapaaehtoistyöntekijänä. Häntä on ehditty sinä aikana juhlia moneen kertaan uran eri vaiheissa, mutta häntä ei ole koskaan vielä siunattu kirkon alttarilla mihinkään tehtävään. Löytyy siis jotakin, mitä hän ei ole vielä koskaan seurakunnassa kokenut!

 

Lähetys on läheinen tehtävä

Ensi sunnuntaina se tapahtuu. Papu siunataan lähetyssihteerin sijaisuuteensa samalla kertaa kuin Senni Nissilävs. nuorisotyöntekijän tehtävään.

Paula Eloranta toimii tällä hetkellä lähetyssihteerin sijaisena.

– Itseänikin vähän nauratti, mutta totesin sitten, että kyllä siunausta aina tarvitsemme. Ei se ole koskaan liian myöhäistä, Paula Eloranta sanoo.

Hän on toiminut lähetyssihteeri Katja Verhon äitiyslomasijaisena viime elokuusta asti, joten siunaus tulee hieman takakäteen myös tämän viimeisen tehtävän suhteen.

– Kun sijaista haettiin, sanoin kyselijöille, että minä olen viimeinen vaihtoehto. Mutta kun olen tehtävään tullut, olen hirveästi siitä tykännyt, Eloranta kertoo.

Tehtävä tuntuu tutulta ja oikealta – Papu on lähetysihminen. Vapaaehtoisena hän on ollut mukana lähetyspiirin toiminnassa pitkät ajat. Sitä paitsi lähetyssihteerin työhön kuuluu paljon samoja asioita, joita hän teki nuorisotyöntekijänäkin.

– Käyn leireillä ja pitämässä päivänavauksia koulussa, puhun lähetyksestä eri paikoissa, hän selittää.

Tehdään yhdessä -piiri on enemmän aikuisten toimintaa, siinä valmistellaan tuotteita joulu- ja pääsiäismyyjäisiin ja valmistetaan torkkupeittoja Pilistveren vanhuksille ja nuttuja vastasyntyneille vauvoille Keniaan ja Etiopiaan.

Kotiseurakunnan kannalta iloisin asia on, että se on saanut pitää Papun mukana toiminnassa. Siinäkin mielessä siunaus on paikallaan koska tahansa.