Kaksi opetuslasta on matkalla Jerusalemista Emmaukseen. He ovat oikeastaan pakomatkalla.
Jerusalemista on päästävä äkkiä pois, se on heille kärsimyksen ja kauhun paikka, surun ja menetyksen kaupunki. Heidän mestarinsa on kuollut ja kaikki toivo on mennyt. Kaikki on rauennut tyhjiin, heidän elämänsä on murskana, mielessä on viha, suru ja pettymys.
Heillä ei ole päämäärää mihin mennä. Emmaus on vain yksi paikka, jonka he tietävät. Siellä ei ole mitään heitä varten. Se on vain pysähdyspaikka pakomatkalla.
Tien päällä, tilanteessa, jossa ei ole mitään mieltä ja jossa kärsimys käy yli käsityskyvyn, joku astuu vierelle. Hän on siinä ja auttaa kulkemaan pettymyksen, vihan, surun ja menetyksen läpi.
Siellä missä ei ole enää mitään, vain pelkkä tieto, että on vielä hengissä, mutta ei ajatustakaan mitä elämällään tekisi, siellä Jumala ympäröikin huolenpidollaan.
Sellaisena hetkenä kohtaamme Jumalan aivan kuten Emmauksen tien kulkijat. Emme tunnista häntä, sillä silmämme ovat sokaistut. Mutta joku tulee vierelle, aivan kuin ennakkokuvana, aavistuksena siitä, mitä sittenkin voisi vielä olla edessäpäin.
Pääsiäinen ei ole vain kerran vuodessa vietettävä juhla. Kristillinen seurakunta viettää pääsiäistä joka sunnuntai.
Pääsiäisen sanoma korostuu, kun pääsiäisen jälkeen luetaan usein ja paljon niitä Raamatun kohtia, joissa näkyy, miten Jeesus kohtasi seuraajiaan ylösnousemuksensa jälkeen. Hän tulee heidän luokseen – pelokkaiden keskelle lukittujen ovien taakse, surun ja hämmennyksen hetkiin, kuten Emmauksen tiellä. Hän tulee heidän elämän arkeensa kuten hän tuli odottamaan yöllisen kalamatkan jälkeen väsyneitä opetuslapsiaan.
Hän tahtoo tulla sinne, missä tappion kohdanneet ovat. Hän tarjoaa heille syötävää, että he jaksaisivat. Hän tahtoo tulla myös sinun luoksesi.
Missä kohtaa Emmauksen tietä olen sitten itse tällä hetkellä menossa? Olenko tien alkupäässä, murheellisten ja neuvottomien joukossa, joiden luona Jeesus jo myös on, vaikka en häntä tunnista. Vai olenko jo kulkenut hänen seurassaan muutaman askeleen eteenpäin, vuoropuheluun antautuneena, kyselevänä tai epäilevänä.
Kuulunko kenties niihin, jotka ovat löytäneet itselleen vaikka yhdenkin sanan, joka kantaa ja rohkaisee eteenpäin. Tai ovatko silmäni auenneet kohtaamaan Ylösnousseen hänen pöydässään niin, että tieni vie toisten luo.
Mitä pidemmälle tie vie, sitä enemmän irtaudun itsestäni ja omista murheistani. Sitä enemmän jää tilaa Ylösnousseelle, toivolle ja ilolle sekä kaikille niille, jotka on tielleni annettu.
Hyvää pääsiäistä – Kristus on ylösnoussut!
Markku Viitala
Kuhmalahden kappeliseurakunnan pappi
