Nuija-yhdistys perustettiin Nuijalla

Suomenmielisyys syntyi 1800-luvulla Ruotsin kielen valta-aseman ja venäläistämisen vastavoimaksi. Puolue jätti 1900-luvun alussa maamerkkinsä myös Pälkäneelle: Pälkäneen Suomalainen Nuija rakensi vuonna 1907 paikkakunnalle juhlatalo Nuijan.

Viime viikolla Nuijalla perustettiin samanniminen yhdistys. Pälkäneen Suomalainen Nuija ry ei politikoi, vaan tuo toimintaa Nuijanmäelle. Yhdistyksen ensimmäisiä tapahtumia on kesäkauden päätteeksi elokuun lopussa järjestettävät Nuijanmäkeläiset.

– Mökkikauden päätteeksi järjestetään venetsialaiset, meillä on Nuijanmäkeläiset. Tarkoituksena on koota yhteen entisiä ja nykyisiä nuijanmäkeläisiä sekä muuten vain Nuijanmäen elämästä kiinnostuneita. Ohjelmassa on tarinointia, musiikkia ja hyvää ruokaa, Keltaisen Talon Nuijalle tuonut Heli Rapatti sanoo.

Hänen lisäkseen Pälkäneen Suomalainen Nuija ry:n perustajajäseniä ovat Mari ja Eero Laesterä, Kalle Vaismaa ja Noora Rosberg.

Yhdistys ei aloita massiivista jäsenhankintakampanjaa, vaan toiminta on tärkeämpää kuin jäsenmäärä, luottamustehtävät ja kokoukset.

Yhdistys tukee Nuijan kehittämistä Onkkaalan elävänä olohuoneena. Se voi hakea avustuksia, joihin talon omistava säätiö tai siellä toimiva yritys eivät ole oikeutettuja.

Eero Laesterän mielestä yhdistys voi toimia myös ”Onkkaalan kyläyhdistyksenä”, sillä keskustalla ei nykyisin ole samanlaista vaalijaa ja kehittäjää kuin sivukylillä.

– Pälkäneen Suomalainen Nuija ei ole poliittinen yhdistys. Sen tarkoitus elävöittää Onkkaalaa ja pitää hengissä kylän vanha keskus, Nuijanmäki, itsekin Nuijanmäellä asustava Eero Laesterä sanoo.

Nuijantalon rakentajan mukaan nimetty Pälkäneen Suomalainen Nuija ry tuo toimintaa ja tapahtumia Nuijanmäelle ja Onkkaalaan.