Luopioisten taidekesä on tänä vuonna oikeastaan tiede/taide -kesä. Laajan näyttelykokonaisuuden nimeltä Totuuden kaleidoskooppi järjestää Muodonmuutoksia ry, jonka toiminta-ajatus tieteen ja taiteen vuoropuhelusta leimaa näyttelyantia. Jo vuodesta 2012 lähtien on Mikkolan Navetalla tutustuttu totuuden eri ilmenemismuotoihin Muodonmuutoksia ry:n ja Valkeakoski-opiston järjestämillä luennoilla. Tänä keväänä tieteilijöiden puheenvuoroja kuvittivat taikuri ja tanssitaiteilija. Tulossa on vielä yksi luentotilaisuus: ”Taiteen totuus” 16.elokuuta.
Näillä ratkaisuilla Muodonmuutoksia ry haluaa välttää tieteen ja taiteen välistä vastakkainasettelua ja kertoa, että pohjimmiltaan kummassakin on kyse samasta asiasta: yrityksestä ymmärtää elämää ja ympäröivää maailmaa. Avoimin ja uteliain silmin tarkasteltuna maailmankuvamme saa joko–tai -kuvan tilalle sekä–että -sävyjä.
Totuuskäsityksiä ravisteltiin myös taiteilijoiden ja tieteilijöiden kesäleirillä viime vuonna. Mukana oli muun muassa kosmologi Syksy Räsänen, jonka luento ja näkemykset pimeästä aineesta saivat leiriläiset innostumaan kesällä jyvämakasiinissa nähtävän – ja kuultavan – näyttelykokonaisuuden luomiseen.
Jyvämakasiini elää mukana kuunnelmassa
Vanhassa tiilisessä jyvämakasiinissa kävijää johdatellaan kuunnelman avulla tilasta toiseen. ”Epätosi olento etsii totuutta” -nimisen kuunnelman keskiössä on maailmalla nyt niin kiinnostava pimeä aine. Se on näkymätöntä, eli se ei lähetä eikä vastaanota valoa. Se ei myöskään vaikuta sähkömagneettisesti. Sen olemassaolon voi kuitenkin päätellä painovoiman kautta. Kuunnelmassa pimeä aine etsii sitä, mikä on totta ja samalla totuutta itsestään, olemassaolon mahdollisuutta.
Kuvataiteilija Tiina Poutanen on perehtynyt talven mittaan kosmologiaan ja erityisesti pimeään aineeseen ja tuloksena on runollinen, lumoava matka galaksien taa. Haluatteko tuntea aineen sokean paimenkoiran nuuhkaisun poskellanne, kun se hapuilee gravitaatiokuonollaan etsien sitä, mikä ehkä on totta?
Jyvämakasiini on itsessään kokonaistaideteos, sillä rakennus elää ja hengittää kuunnelman rytmissä. Yläkerrassa helisevät heikossa tuulenvireessä myös kuhmalahtelaisen Taija Ahosen keraamiset työt. Sarja Milky Way, henkäyksenohuesta keramiikasta luotu teos muistuttaa, että totuus on elävä prosessi, joka on jatkuvassa liikkeessä.
Laaja taidenäyttelykokonaisuus
Kaikki Mikkolan Navetan pihapiirin näyttelytilat ovat käytössä. Taiteilijat ovat luoneet omien näkemystensä mukaisia tulkintoja totuudesta. Tapahtumasarjan ja näyttelyn vertauskuvaksi onkin valittu kaleidoskooppi, joka muodostaa alati muotoaan muuttavia kuvia, mutta on syntynyt tieteellisistä lähtökohdista. Laite on kehitelty alunperin valon polarisaation tutkimusvälineeksi.
Totuuden kaleidoskooppi -näyttelykokonaisuudessa ovat mukana seuraavat taiteilijat: Taija Ahonen, Sinikka Isoniemi, Päivi Järvinen, Niina Kestilä, Kari Kärkiluoma, Marja Myllylä, Heli Mäkinen, Tiina Nevanperä, Helena Pokkinen, Tiina Poutanen, Piritta Pääkkö, Nina Pörn ja Carla Schubert.
Kuunnelman on kirjoittanut Tiina Poutanen ja sen äänisuunnittelusta vastaa Sinikka Isoniemi. Kuunnelman rooleissa näyttelee Marja Myllylä, ja sen tuottaa Pitskun Kyläkirkon kulttuuriyhdistys ry. Syksyllä näyttely sovitetaan Pitskun Kulttuurikirkon tilaan Helsinkiin, ja sen on tarkoitus myöhemmin kiertää soveltuvin osin muissakin paikoissa.