Kuhmalahden Kisa antaa opastusta iltarasteilla

Kuhmalahden Kisa järjestää historiansa ensimmäiset iltarastit keskiviikkona 27.8. Lähtöpaikkana toimii Pohjan koulu ja radat sijoittuvat Pohjan suunnistuskartalle.

Kisa järjestää iltarastien yhteydessä mahdollisuuden tutustua opastetusti suunnistukseen. Ohjauksen aikana käydään läpi iltarastikäytänteet (esimerkiksi karttamerkit, rastimääritteet ja emit-leimasimen käyttö) ja suunnistetaan yhdessä noin puolentoista kilometrin C-rata. Mukaan voi siis lähteä ikään ja kuntotasoon katsomatta.

Osallistumiseen riittää maastokelpoiset vaatteet ja kengät, reipas mieli ja viisi euroa karttamaksua varten (alle 12-vuotiaat 1 e). Emit-leimasimen (ei pakollinen) vuokra on 1 euro.

Opastettu suunnistustuokio lähtee Pohjan koulun pihasta 27.8. kello 17.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?