Tieteen ja taiteen rajapinnoilla

Muodonmuutoksia ry järjestää Luopioisissa korkeatasoisia luentoja yhteistyössä Valkeakoski-opiston kanssa. Kuvan luennolla puhujana oli Heikki Willamo.

Muodonmuutoksia ry perustettiin vuonna 2006 edistämään tieteen, taiteen ja yleisön vuoropuhelua. Tätä toiminta-ajatusta toteutetaan edelleen eri tieteen teemoihin paneutuvilla tapahtumakokonaisuuksilla. Tapahtumien laadun takaavat korkean tason tutkijat ja taiteilijat sekä verraton, uskollinen yleisö.

Antiikin Kreikassa ja renessanssin aikaan tiede ja taide seurustelivat keskenään. Samaan tapaan Muodonmuutoksia ry haluaa saada aikaan kohtaamisia ja törmäyttää yhteen erilaisia tapoja tarkastella maailmaa.

Muodonmuutoksia ry eli kotoisasti Mumu on jo vuodesta 2007 järjestänyt tieteen ja taiteen kenttää laajentavia, kattavia luentosarjoja, näyttelyitä ja työpajoja. Myös retket tieteen ja taiteen tyyssijoihin eri puolella maata ovat suosittuja.

 

Pienissä puitteissa syntyy uutta

Yhdistyksen toiminta keskittyy Luopioisiin ja pääkaupunkiseudulle. Kotipesänä palvelee Mikkolan Navetta, jonka pihapiirissä yhdistys vuokraa kahta näyttelytilaa, luhtiaittoja sekä jyvämakasiinia ja jonka luentosalissa se järjestää tapahtumia.

Vallitsevan kasvukeskusajattelun näkökulmasta olemme Luopioisissa taantuvaa reuna-aluetta. Täältä katsoen taas olemme monissa asioissa ajan hermolla ja jopa eturintamassa.

Suuruus ei ole aina etu, sillä pienissä suotuisissa puitteissa hyvinkin erilaiset ihmiset ja ajatukset voivat kohdata, inspiroitua ja luoda uutta. Mumun toiminta on tästä yksi osoitus.

Toki Mumulla on toinen jalka vankasti pääkaupunkiseudulla ja siellä asuu muun muassa nykyinen puheenjohtaja, paleontologi Pirkko Ukkonen.

 

Totuutta, maisemaa ja juuria

Viimeisen kahden vuoden aikana on laajassa Totuuden kaleidoskooppi luentosarjassa, taiteilijaleireillä sekä näyttelyssä pohdittu totuutta ja tiedon luonnetta eri tieteenaloilla, historiasta ja teologiasta genetiikkaan ja pimeän aineen fysiikkaan. Tästä rakentui taiteellinen näyttely Mikkolan jyvämakasiiniin.

Asiantuntijoina toimivat Syksy Räsänen ja Kari Enqvist, ja pääosassa oli pimeä aine.  Korkeatasoiset luennot, taiteilijaleirit ja koko kesän avoinna ollut näyttely muodostivat laajan kokonaisuuden, jossa tiede ja taide kohtasivat monella eri tasolla.

Tällainen poikkitaiteellisuus/tieteellisyys on kuulijoille ja osanottajille kiinnostavaa ja inspiroi myös tieteenharjoittajia ja taiteilijoita tarkastelemaan maailmaa uusin silmin.

Yleisölle Mumun tapahtumat merkitsevät ajatusten avartumista, uutta tietoa ja kiinnostavia näkökulmia arkisiinkin asioihin. Vaikeiksikin koetut tieteelliset seikat saavat uutta valaistusta ja avautuvat entistä paremmin. Laadukkaisiin tapahtumiin on helppo tulla ja asiantuntijat tulevat lähes kotiovelle Luopioisiin

Osoituksena tästä mainittakoon muun muassa elokuinen Leino-symposiumi, joka täytti Luopioisten Seuratalon ääriään myöten ja muodostui monelle kesän kohokohdaksi. Puhujina oli tuolloin kaksi Finlandia palkinnon voittajaa, Hannu Mäkelä (teoksella Mestari vuonna 1995) ja Erkki Tuomioja (teoksella Häivähdys punaista, Tieto-Finlandia vuonna 2006). Kolmannen puhujan Pertti Haapalan teos Tampere 1918 valittiin Tieto-Finlandian finaaliin vuonna 2008.

Aikaisempia Mumun tuottamia tapahtumia ovat muun muassa vuosien 2007 ja 2008 Kuolema? -näyttely, Sarastus (2009) ja Maisema meissä -kokonaisuus, jossa pohdittiin monipuolisesti ihmisen suhdetta maisemaan, menneisyyteen ja henkisiin juuriinsa (2009–11).

Vuosina 2009–2011 järjestettiin Kuusi kuvaa Luopioisista -luentosarja sekä Kolme kuvaa Luopioisista –koululaistyöpajat. Tunnetiistait kokosivat väkeä Pitskun kulttuurikirkkoon Helsingissä vuosina 2011–12. Mahdollisuuksien maaseutu-seminaarisarjassa (2012) tarjoiltiin näkökulmia maaseudulla asumiseen ja vaikuttamiseen.

Kiinnostuitko Muodonmuutoksia ry:n toiminnasta? Liity postituslistallemme, saat tietoa tapahtumista. Haluatko mukaan inspiroivaan joukkoon? Ota yhteyttä toiminnanjohtajaamme Outi Nummeen, outi.nummi@welho.com tai pirkko.ukkonen@hotmail.com.

 

Lisätietoa: muodonmuutoksia.wordpress.com

 

 

Muodonmuutoksia ry järjestää Luopioisissa korkeatasoisia luentoja yhteistyössä Valkeakoski-opiston kanssa. Kuvan luennolla puhujana oli Heikki Willamo.