Tahdon! Useimpien toive on rakkausavioliitto ja onnellinen perhe-elämä. Aina se ei toteudu ja harva saa elää onnellisena yhdessä elämänsä loppuun saakka. Rakastumisesta on leikki kaukana, se täyttää koko elämän. Jos tällaisen rakkauden palon tila väkivaltaisesti katkaistaan, rakastavaiset erotetaan, kohde ei vastaa rakkauteen, ei välitä, tuskin
huomaa, ehkä nauraa ja ivaa, valitsee toisen, elämäntoveri jättää tai pettää tai kuolema tempaa puolison pois, yksin jätetyn sydän särkyy. Petetty voi tuntea vihaa ja lohduton suru, sietämätön tuska kestää kauan – eivätkä kaikki pääse koskaan siitä yli.
Mutta on eräs, joka rakastaa niin että sydämeen sattuu, joka ei torju yhdenkään rakkautta, ei hylkää ketään. Jumala on rakkaus, se on hänen olemuksensa, eikä hän saata itseänsä kieltää. Sen vuoksi hän ei voi olla rakastamatta syntistä, langennutta, kieltäjääkin. Hän ei aiheuta sydänsuruja. Minä vihaan hylkäämistä, sanoo meidän Herramme. Taivaallinen Isä odottaa ja ikävöi. Hän tulee enemmän kuin puolitiehen vastaan. Hän, Jumala, loi ihmisen kuvakseen ja langenneen ihmiskunnan lunasti omakseen kuolemalla meidän kuolemamme.
Hoosean kirjassa hän sanoo ”Minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, kihlaan sinut vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella, kihlaan sinut itselleni uskollisuudella, ja sinä olet tunteva Herran”, ja Jeremiaan kautta: ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta”.
Kuinka katkera onkaan Jumalan sydämen suru kun ihminen ei ymmärrä omaa parastaan, pelastus ei kelpaa. Muistan Vapahtajani kyyneleet kun hän katsoi kansaansa: ”Jospa tietäisit mitä rauhaasi sopii. Kuinka usein olenkaan tahtonut koota teidät niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta te ette tahtoneet.” Pane minut sinetiksi sydämellesi, laulaa Korkean veisun sulhanen. Jumala suree. Hän ei tahtoisi kenenkään tuhoutuvan. Ja tällainen rakkaus jää ilman vastakaikua!
Mustasukkaisuus on kuin pilvi rakkauden yllä. Se on halua pitää vain itsellään. Ihminen yrittää varjella omaansa, mutta hänen mustasukkaisuutensa voi olla itsekästä, kahlitsevaa. Onko Jumala mustasukkainen? Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen, ylistykseni tähden minä hillitsen vihani etten sinua tuhoaisi. Itseni tähden minä sen teen. Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille! Jes 42.
Hänen pilvensä on kuin tulipatsas. Kateuteen asti hän halajaa henkeä jonka on pannut meihin asumaan. Kaikkivaltias Jumala on pyhyydessään ainoa, jolla on meihin nähden tekijänoikeus, oikeus täydelliseen mustasukkaisuuteen, oikeus omistaa luomansa ja lunastamansa. Jo ensimmäisessä käskyssä sanotaan: Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Hänelle yksin kuuluu kunnia ja palvonta. Hän yksin on ylistyksen arvoinen.
Joka paljon sai anteeksi, se rakastaa paljon. Jeesus kysyi Pietarilta ja minulta, sinultakin: Olenko minä sinulle rakas? Jos paljon anteeksi saaneena häntä syntisen naisen tavoin sydämestämme rakastamme, voimme rakkaudelle antautuen sanoa kuten Tuomas ylösnousseen Jeesuksen kohdatessaan: Minun Herrani ja minun Jumalani!
Sirpa Marttinen-Huhdanpää
Seurakuntalainen
