Kiukusta kiinnostukseen

Vuonna 2014 shl.fi -sivuston viiden haetuimman asian listalla oli kaksi rakennusta: Kangasala-talo ja Laitikkalan koulu.

Molemmat hankkeet olivat alkumetreillään kuntalaisten kiukun kohteita. Kulttuuritaloa pidettiin kerskahankkeena. Rakennustöiden käynnistyttyä siirryttiin ruotimaan susia suunnitelmia.

Laitikkalan koulun lakkauttaminen oli kova kolaus yritteliäälle kylälle. Kaiken kruunasi epäonnistunut irtaimistohuutokauppa.

 

Nyt näyttää siltä, ettei kiinnostus rakennuksia kohtaan ainakaan vähene vuonna 2015. Tänä vuonna ei kuitenkaan puhuta seinistä tai euroista, vaan toiminnasta, elämästä ja elämyksistä, jota kulttuuritalo ja kurssikeskus tuovat Kangasalle ja Laitikkalaan.

Kangasala haluaa rakentaa pururataa parempaa. Kulttuuritalosta tulee oksalle ylimmälle kurkottavan kunnan elävä keskus.

Kevään aikana tarjolla on monenlaista nähtävää ja kuultavaa. Sydänhämäläisillä on tilaisuus osoittaa, millaista kulttuurinnälkää seudulta löytyy. Tapahtumien suosio tulee suuntaamaan sitä, millaiseksi talon profiili muodostuu.

 

Laitikkalan koulun uusi elämä vaikuttaa ainutlaatuiselta onnenpotkulta. Kun lakkautettu koulu pistettiin myyntiin, kyläläiset toivoivat voivansa hankkia perinteikkään rakennuksen etuosto-oikeudella. Siitä haaveiltiin kurssikeskusta, joka hyödyntäisi ja tukisi makukylän monipuolista yritystoimintaa.

Koulun ostanut ja remontoiva partiosäätiö toteuttaa tämän ja paljon enemmänkin. Partiolaisten kurssikeskuksesta ei tule suljettu linnake, vaan yritykset ja yhdistykset voivat vuokrata sitä omiin tilaisuuksiinsa.

Jos jonossa olisi enemmänkin tämän kaltaisia ostajia, loputkin kyläkoulut pistettäisiin saman tien myyntiin. Oppilaat niistä näyttävät vääjäämättä loppuvan, sillä seurakunnan alustavien tilastojen mukaan viime vuonna Pälkäneelle syntyi 30 lasta. Ilman muuttoliikettä seitsemän vuoden päästä aloittaisi kaksi ekaluokkaa. Ne mahtuisivat hyvin Kostian koululle, muita alakouluja ei enää tarvittaisi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?