Devil’s Pool ei sentään kirjaimellisesti vienyt mennessään, mutta vertauskuvallisesti Sambia vei. Kuukauden mittainen reissu kuivakäymälöitä rakentamassa oli melkoinen kokemus sekä neljälle oppilaalle että kahdelle opettajalle, jotka viettivät kuukauden Sambian kuumuudessa.
Tampereen seudun ammattiopiston eli Tredun Kangasalan ja Oriveden toimipisteissä opinnot eivät painotu geotieteisiin ja maantieteeseen vaan rakennus- ja talotekniikkaan, joten pohjatiedot Sambian-reissulle olivat varsin suurpiirteiset.
– Pari kuvaa ja sijainti kartalla, tiivistää Valtteri Immosen, Kimi Tammisen, Eetu Saarisen ja Joel Hapuojan muodostama opiskelijanelikko.
Opettaja Perttu Palonen loiventaa, että pojat kävivät läpi toki vielä perehdytyksen paikallisiin oloihin ennen lähtöä.
Kuuden hengen iskuryhmän tehtävänä oli Käymäläseura Huussin hankkeen tiimoilta rakentaa Livingstonen liepeille kaksi kuivakäymälää, mikä voi sinänsä kuulostaa pikkuhommalta. Sambialaisissa olosuhteissa se ei kuitenkaan käynyt ihan niin helposti.
– Täällä Suomessa on totuttu, että työkaluja on. Siellä oli kuitenkin lähinnä muurauslasta ja lapio, joilla piti pärjätä, Palonen kertoo.
Työolosuhteita vaikeutti myös lämpötila, joka kohosi päivä toisensa jälkeen lähelle 40 astetta – tai ylikin. Niinpä töitä pystyi paiskimaan varhaisesta aamusta vain iltapäivän alkuun asti ennen kuin kuumuus kävi liian tukalaksi.
– Jopa osa paikallisista moitti, että nyt on vähän liiankin kuuma. Kahtena päivänä kuitenkin satoi ja lämmintä oli vain 19 astetta. Piti vetää ihan pitkähihaista päälle, Palonen hymähtää.
Aurinkorasvan suojakerroin 30–50 ei ollut ensimmäisinä päivinä lainkaan liikaa.
”Awesome stuff”
Ammattikoululaiset rakensivat paikallisten työmiesten kanssa Ngwenyan kylään kuivakäymälän sekä yhdelle perheelle että vähäosaisille tarkoitetun ammattikoulun käyttöön. Projekti nosti hetkellisesti ulkomaalaisen rakennusryhmän julkisuuden valokeilaan – urakan tiimoilta heidät noteerattiin niin radiossa kuin valtiollisen tv-kanavan ykkösuutisaiheenakin.
Matkan yksi tarkoitus, työtapojen ja mielipiteiden vaihtaminen, tulikin täytettyä helposti. Siinä ohessa vaihdettiin englanniksi ajatuksia muutenkin maailmanmenosta.
– Välillä oli ongelmia ymmärryksessä, mutta kyllä ne selvisivät. Paikalliset kyselivät meiltä suomalaisista kouluista ja rakentamisesta, uskonnostakin, Joel Hapuoja muistelee.
– Olivat ne työmiehet kovia. Painoivat hommia täysillä koko ajan eikä kukaan valittanut missään vaiheessa, Valtteri Immonen kehaisee.
Suomalaisittain tuntui oudolta, että miehet häärivät työmaalla miltei puvuntakeissa ja autot ja kännykät olivat monelle tärkeitä statussymboleita – mutta vesi- ja jätehuollosta ei ollut alueella tietoakaan.
– Työmaallakin kaikki tehtiin itse harkoista lähtien. Luovuutta kyllä syntyy, kun ei ole työkaluja, Perttu Palonen sanoo.
Työnteon ja radio- sekä tv-haastattelujen antamisen ohessa ammattikoulun iskuryhmä ehti myös tutustua paikallisiin oloihin paitsi Ngwenyassa myös Livingstonessa ja Lusakassa. Vapaina viikonloppuina he kävivät muun muassa safarilla ja grillasivat paikallisten kanssa suomalaisia ja sambialaisia reseptejä vertaillen. Victorian putouksilla – ja erityisesti Devil’s Pool -nimisellä erillisellä altaalla putouksen reunalla – vierailu oli kaikkien mielestä yksi matkan huikeimpia hetkiä.
”Omalla kylällä” ei kaupan ja ravintolan lisäksi ollut isommin muuta nähtävää, joten hostellilla aika kului pitkälti yhden puuhan parissa.
– En ole varmaan koskaan pelannut yhtä paljon biljardia, Kimi Tamminen hymähtää.
Kuka kaipaa Suomeen?
Lähtöportti Sambiaan aukesi rakennusporukalle puolivarkain, kun Käymäläseura Huussi ry:n Mia O’Neill vieraili koululla, kertoi projektista ja ohimennen kyseli kiinnostusta lähteä matkaan. Perttu Palosella oli tiedossa useitakin oppilaita, jotka olivat jo kyselleet mahdollisuutta vaihto-oppilasaikaan tai työharjoitteluun ulkomailla.
Kaikki päättivät lähteä mukaan pienen pohdinnan jälkeen – varapaikalla olleella Saarisella pohdinta tosin jäi hyvinkin lyhyeksi, koskapa hänet hälytettiin valmistelupalaveriin tunnin varoitusajalla.
Kaikki olivat sitä mieltä, että lähteminen kannatti. Joel Hapuoja vakuuttaa, että lähtisi varmasti uudelleen, jos vastaava tilanne tulisi eteen.
– Ihan mahtava reissu, Valtteri Immonen tukee.
Näin siitäkin huolimatta, että paluumatka kotikonnuille kesti 33 tuntia.
– Itse asiassa Sambiassa ei edes tullut missään vaiheessa sellaista tunnetta, että olisi kaivannut takaisin Suomeen, opettaja Palonen tunnustaa.
– No kyllä sitä palaamista tavallaan odotti, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi töissä ketuttaa, marraskuun sateiden keskelle palannut Tamminen hymähtää.
