Paras tapa saada miehet liikkeelle on heittää pallo peliin. Tätä periaatetta toteutetaan monessa eri lajissa äijien höntsäryhmissä.
Kentällä miehet vakuuttavat, että pelissä on kyse hauskanpidosta, eikä maaleja ole tarpeen laskea. Mutta pukuhuoneessa jokainen osaisi luetella pisteentekijät ja jopa syöttäjät.
Ei siis yllätä, kun Pälkäneellä miesten kuntokoripalloa vetävä Juha Kankaristo väittää, ettei koreja lasketa. Muutaman minuutin pelin jälkeen mies tarkentaa:
– Me ei lasketa pisteitä, koska niitä ei synny.
Korinteko tosiaankin kangertelee, vaikka miehet pääsevät tähtäämään hyvistäkin paikoista. Mutta kerta toisensa jälkeen pallo kolisee rautoihin tai pomppii levystä vastustajalle.
Pienpeli käy rankaksi
Parhaina keskiviikkoiltoina Kostian koulun kuntokoriksessa on mukana tusinan verran pelaajia. Se on pienessä salissa juuri sopiva määrä. Silloin voidaan pelata oikeaa peliä kahteen koriin, ja pelaajat pääsevät välillä vaihtoon huilaamaan.
Tällä kertaa ohjelmassa on tehokasta pienpeliä. Paikalla on sen verran vähän miehiä, että äijät pelaavat katukorissäännöillä. Yhteen koriin pelatessa ei tarvitse ravata salia päästä päähän. Mutta kun vaihtomiehiä ei ole, kaikki joutuvat häärimään kentällä koko ajan juomataukoja lukuun ottamatta.
Kun pallo karkaa hieman kauemmas, palloton joukkue taittuu puolustusasentoon, jota junnuille ei opeteta. Puuskuttavat miehet nojaavat polviinsa, ja yrittävät vahtia, ettei alle ehdi kertyä liukasta hikilätäkköä.
Mutta kun miehet lämpenevät, pisteitäkin alkaa syntyä. Mies vuorollaan upottaa palloa koriin läheltä ja kaukaa.
Pitäisi pystyä puhumaan
Kun miehet lähtevät vähän pelailemaan, se tarkoittaa sitä, että kohta kentällä painitaan vankilasäännöillä. Toisinaan peliin kuuluu myös äijämäinen palaute, jota jaetaan sekä kentällä että kopissa.
Koripallo on kuitenkin kaikilla tasoilla herrasmiesmäisempää kuin moni muu pallolaji. Pelaajat kunnioittavat toisiaan ja katsojat keskittyvät kannustamaan, eivätkä pilkkaamaan tuomaria tai vierasjoukkuetta.
Kuntokoripallossa lajikulttuuri on viety poikkeuksellisen pitkälle. Hienosta korista voidaan kehaista kahdella sanalla, mutta muuten puhetta ei juuri kuulu. Tähänkin on luonnollinen syy: on vaikea puhua, kun haukkoo henkeään kuin kala kuivalla maalla.
Kun tottumaton painaa toista tuntia kiivastempoista pallopeliä, suussa maistuu veri. Siksi onkin pieni ihme, ettei pelin lomassa satu sen pahempia vammoja. Joskus on joku sormi taittunut, ja tälläkin kertaa pitää lopettaa hieman suunniteltua aiemmin, kun yksi nilkka vääntyy.
Vammoja pyritään välttämään hyväksi havaituilla keinoilla. Ennen pelejä lämmitellään ja venytellään, jotta paikat eivät paukkuisi kylmiltään.
Säännöllisillä höntsyillä myös liikkeelle kannustava vaikutus: fiksu harrastaja kuntoilee viikon aikana, jotta kunto ja jalat kestäisivät pelaamista paremmin.
Ikähaitari reilut 50 vuotta
Kuntokoripallon ikähaitari on kunnioitettava. Välillä 15-vuotiaat juniorit ovat käyneet pyörittämässä miehiä, ja porukan nestorilla on ikää 67 vuotta.
Ikärajoja ei ole. Mukaan voi lähteä, kunhan on varttunut suurin piirtein miesten mittoihin.
Tällä kertaa ryhmän konkari on Olli Pöllänen. Tampereen NMKY:n kasvatteihin kuuluvalla Pölläsellä tuli pelaamiseen vuosikymmenten tauko, kun hän kiersi myyntimiehenä maailmalla.
Porukan koonnut Juha Kankaristo ammensi koripallo-oppinsa aikanaan Hämeenkyrön Nakkelijoissa.
Junnuna koripalloa pelannut kaksikko vakuuttaa kuitenkin, että kuntokoripalloon voi lähteä myös ilman koripallotaustaa. Esimerkiksi Jyri ja Iivari Nousiainen eivät ole harrastaneet koripalloa seurassa eivätkä koskeneet koripalloon yläasteaikojen jälkeen.
– Me ollaan hyviä opettamaan, veljeksien kanssa koville joutuvat Pöllänen ja Kankaristo vitsailevat.
Pöllänen mainostaa mielellään kuntokorista ja houkuttelee uusia pelaajia mukaan, sillä Pälkäne on vielä sen verran nuori koripallopitäjä, ettei pitkään pelanneita ja lajin parissa eläneitä miehiä löydy itsestään.
Omien tarpeiden mukaan
Jokainen voi harrastaa kuntokorista omien tarpeidensa mukaan. Pelailemassa voi käydä silloin kun itselle sopii, eikä kukaan kuittaile, jos välillä tulee taukoja.
Monet ovat liikkeellä kuntoa hoitaakseen. Toisille taas tärkeämpää on henkinen virkistys: pelin tiimellyksessä pääsee tehokkaasti irti arkikiireistä ja stressistä. Eikä väheksyä voi sosiaalistakaan puolta: paikkakunta ja uudet kaverit tulevat tutuksi, kun hikoillaan yhdessä.
Rahasta harrastaminen ei ole kiinni, sillä Luja-Lukko kerää pelaajilta 50 euron kausimaksua.
Naisilla oma kuntokorisryhmä on pyörinyt jo parin vuoden ajan. Kun Anteron Kortetjärven vetämä naisryhmä kuuli, että myös miehille on syntynyt kuntokorisryhmä, se haastettiin heti ystävyysotteluun.
Kamppailu käytiin suljettujen ovien takana, eikä tuloksesta ole hiiskuttu ulkopuolisille.
