Luopioisten kirkonkylän ympäristössä kiertelee parisenkymmentä kilometriä latuja. Ne ovat pääosin jäälle ajettuja, joten jyrkistä nousuista tai hurjista laskuista ei ole pelkoa.
Taajaman eteläpuoliset ladut testasin viime lauantaina. Etukäteen mietitytti, missä kunnossa ne mahtavat olla suojapäivien ja pakkasöiden jäljiltä.
Heti uimarannasta liikkeelle lähtiessä näytti pahalta: ladulla oli paikoitellen silkkaa vettä!
Onneksi ei ollut pitovoidetta pohjissa, joten vesi ja yöllä satanut hienoinen uusi lumi eivät paakkuunnuttaneet suksia hiihtokelvottomiksi. Loppujen lopuksi vettä ei ollut kuin muutamilla, lyhyillä pätkillä.
Ajatuksena oli kiertää ensin Rajalansaari ja miettiä sitten, kannattaako Niemikunnalla kiertelevälle, kovalla maalla kulkevalle ladulle näin vähäisen lumen aikaan lähteä lainkaan.
Saaren kiertäminen tarjoilee Kukkian järvimaisemaa parhaimmillaan. Ensin Vähäsalmen läpi Uritunselän puolelle ja saaren eteläkärki kiertämällä Hevossalmen kautta takaisin Rihanselälle.
Järvellä hiihtäessä ihmetytti rinnakkaisten latujen runsaus. Enimmillään latumestari oli vetänyt jäälle lähes kymmenen latu-uraa. Vetisimpiä paikkoja pääsi väistelemään vaihtamalla latua tarpeen mukaan.
Parempaa latukonetta odotellessa
Hevossalmessa vastaan päristeli moottorikelkka. Kelkan sarvissa istui Raimo Giren, joka vastaa Luopioisten kirkonkylän latujen
kunnossapidosta. Uuttera ja tunnollinen Giren on saavuttanut paikallisten hiihtäjien keskuudessa pienen kansallissankarin aseman.
Latumestari oli nytkin lähtenyt koittamaan, josko yöllisen pikkupakkasen jäljiltä pinta kestäisi kelkan painon. Toive oli osittain turhaa, sillä aina välillä kelkka upposi kohvakerroksen läpi väliveteen ja ladusta ei tullut joka kohdassa kelvollista hiihdettävää. Oli täysi työ välttyä juuttumasta kelkan kanssa sohjoon.
Giren kertoi tähänastisen talven olleen ladunpitäjälle vaikean vaihtelevien säiden ja vähän lumen takia.
—Olen rakennellut latuhöylän päälle lisäpainoja, että terät pystyisivät kovaan lumeen. Tein tierumpuputkesta jyrän ja sen eteen metallisen leikkurin, millä saa latupohjaa vähän murskattua, hän esitteli osin kotitekoista kalustoaan.
Toiveet uudesta, tehokkaammasta latukoneesta ovat kariutuneet varojen puutteeseen.
—Ei se sen enempää maksaisi kuin 6500 euroa, mutta vapaa-aikalautakunnan käyttövaroista rahaa ei pysty irrottamaan. Se tarvitsisi oman määrärahan kunnan budjettiin. Olen koittanut perustella, että 20 vuodelle jaettuna se olisi vain reilun 300 euroa vuotta kohti, mies vakuutti.
Niemikunnan lenkki kulkee kuivalla maalla
Giren kertoi ajaneensa aamusta myös Niemikunnan lenkin, joten suunnistin saarikierroksen jälkeen jäältä mantereelle.
Rannassa hiihteli vastaan Erkki Lehti, joka kertoi hiihtäneensä näillä laduilla joka päivä kolmen viime viikon aikana.
—Lähden aina aamulla hiihtämään, ja vain yhtenä aamuna latu on ollut ajamatta. Kyllä täällä pidetään laduista mahdottoman hyvää huolta, toissa syksynä Luopioisiin muuttanut Lehti kehui.
Niemikunnan lenkki polveilee peltomaisemissa, välillä metsänkin puolelle poiketen. Synkkiin kuusikoihin reitti ei mene, joten lunta oli juuri riittävästi hiihtämiseen. Kynnetyllä pellolla kynnöksen harjat tosin jo melkein pilkottivat, mutta eivät vielä vaikeuttaneet hiihtoa.
Latu ylittää parissa kohtaa tien, mutta liikennettä teillä ei näkynyt ja ne pystyi ylittämään ottamatta suksia pois jalasta. Yhtään hankalaa mäkeä ei matkalla ole, ja viiden kilometrin mittainen latu palaa jäälle samassa paikassa mistä lähteekin jäältä.
Lisälunta kaivattaisiin
Jäälle palattuaan latu kääntyy oikealle ja kiertää Rihanselän rannan tuntumassa palatakseen takaisin uimarantaan.
Pikanttina ekstrapalveluna Raimo Giren auraa jäälle leveää luistelu- ja kävelyreittiä, joka kulkee 1,5 kilometrin mittaisena kirkonkylän uimarannasta Niemikunnantien varrella olevaan pienempään uimarantaan.
Puolen päivän aikaan jääladulla näkyi jo useita hiihtäjiä. sisarukset Aini Pajunen ja Tarja Virkki olivat pysähtyneet ladun varteen juttelemaan Eero Sievolan kanssa. Joukkoon liittyi myös Tarjan mies Matti Virkki.
Pajunen on paluumuuttanut lapsuudenkyläänsä Luopioisiin ja Virkit ovat hankkineet Kukkialta kesämökin. Koko seurue vaati kehumaan julkisesti latuja ja niiden hoitajaa.
—Mekin tulemme Helsingistä tänne hiihtämään, kun Paloheinässä on niin ahdasta, Tarja Virkki kertoi.
Vähäinen lumi kiusaa myös Luopioisten latuja, mutta hiihtämään pystyy toistaiseksi. Ladut ovat kuin luotuja rauhalliseen ulkoiluun sellaiselle, joka ei mäkiä kaipaa. Aurinkoa riittää, jos sää vain suosii, ja maisemat ovat komeita.
Pituuttakin laduilla riittää, sillä 5 kilometrin Niemikunnan lenkin lisäksi on samanmittainen Rihanselän lenkki ja pari lisäkilometriä antava Rajalansaaren kierros.
Yksi selkeä puute on ensikertalaiselle. Laduilla ei ole minkäänlaisia opasteita. joista näkisi, mihin mikäkin reitti vie ja kuinka pitkä latu edessä aukeaa. Niemikunnan lenkillä suositeltavaa kiertosuuntaa osoittava viitoituskin olisi tarpeen.
Haltianselkä ok, kuntorata ei
Maanantaina uskaltauduin myös Haltianselkää kiertävälle jääladulle, vaikka Giren oli kertonut, ettei ollut saanut sitä kunnolla ajetuksi kertaakaan.
Holjan puoleisessa päässä järveä oli muutaman sadan metrin matkalla huonoa latua, mutta siitä selvisi hiihtämällä ladun vierellä. Muualla ladun kunto oli vähintään tyydyttävä, kun kunnon pakkanen oli jäädyttänyt välillä pehmeänä olleet paikat. Latu on toki jäinen, mutta se ei tasaisella pohjalla juuri haittaa.
Kierroksen pituudesta en tiedä, mutta arvelisin sen olevan 7-8 kilometriä. Tuulisella säällä voi latu aukean selän reunamilla tuiskuttaa umpeen ja viima lyödä päin kasvoja, mutta muulloin lenkki on oikein mukava kierrettävä. Haltian kylän rannasta pääsee vielä peltoja kiertelevälle lisälenkille, kun loikkaa maantien toiselle puolelle.
Haltianselän ladulle pääsee Haltian kylän kohdalta siitä, missä tie uimakopin luona kulkee aivan rantaviivaa. Kirkonkylän puolelta jäälle pääsee Vohlisaaren saunan rannasta (kunhan varoo uimarien avantoa), Jänislahdesta tai Mikkolanlahden pohjukasta.
Hiihdin myös kirkonkylän urheilukentän kupeessa olevan valaistun kuntoradan ladun. Se on jo lyhyytensä puolesta (1,2 km) melko vaatimaton hiihtolenkki, eikä roskaisuus ja kova, jäinen latu yhtään sitä paranna.
En tiennyt oikeata kiertosuuntaa, joten kiersin varmuudeksi radan molempiin suuntiin. Myötäpäivään kierrettäessä viimeinen lasku urheilukentälle on vähän hiihtäneelle loppumutkansa takia jopa vaarallinen. En suosittele, ainakaan ennen kuin lunta sataa reilusti lisää.
