Helsinkiläiset olivat aikanaan ihmeissään, kun ratikoiden kyljet, bussipysäkit ja kadunvarret täyttyivät ”Se löytyy” -mainoksista. Julisteet ehtivät puhuttaa pitkään, kunnes niiden takana olleet seurakunnat tulivat esiin.
Pälkäneellä ja lähikunnissa koettiin loppukesän aikana vähän vastaavanlainen kampanja, kun kauppojen seinät ja lyhtypylväät täyttyivät violeteista Hope Big -julisteista. Niiden viesti täydentyi vähitellen, ja lopulta selvisi että kyseessä on Pälkäneen Vilpolassa järjestettävä hengellinen musiikkitapahtuma.
Vielä katutasoakin tehokkaammin sanaa levitettiin sosiaalisen median kautta. Facebook, Instagram ja Whatsapp -viestit ja kuvat kertoivat tapahtumasta etu- ja jälkikäteen.
Tuoreen kampanjan takana ei ollut osaava mainostoimisto, vaan helluntaiseurakunnan nuoret, jotka saivat toteuttaa näköisensä tapahtuman. Irti päästetyt nuoret kantoivat vastuunsa loppuun saakka hienolla tavalla. Vilpolan pihalla oli tuore tunnelma, kun keltaliiviset järjestyksenvalvojatkin olivat pääosin nuoria. Muutama vanhempi oli kelpuutettu avuksi muun muassa kanttiiniin.
Iloa ilman viinaa
Festarijärjestäjiä jurppii, kun mahtavan tapahtuman jälkeen lehdessä on vain pikku-uutinen jossa kerrotaan, montako huumepidätystä juhlilla tehtiin ja moniko kärähti ratista. Hope Big -tapahtumasta olisi vaikea etsiä otsikoita perinteisillä uutiskriteereillä.
Mallinuorten järjestämä tapahtuma kokosi paikalle samanhenkisen kaveripiirin. Savuttomuutta ja päihteettömyyttä ei tarvinnut alleviivata, eikä reppuja tutkia porteilla.
Hope Big -yleisö osoitti omalla käytöksellään, että iloa voi pitää ilman viinaakin. Etenkin konepopduo G-Poweredin kymmenvuotisjuhlakeikka sai porukan joraamaan villisti. Tanssirytmeistä vastaava konemestari Kimmo Korpela hyppäsi yleisön sekaan ja villitsi Vilpolan hikisiksi tanssibileiksi. Hulvaton esitanssija ja räppäreitä sanavalmiimpi moottoriturpa ei antanut vaihtoehtoja, vaan riisui omalla esimerkillään estot yleisöstä. Kymmenvuotisjuhlakeikan kunniaksi lavalle kipusi myös yhtyeen alkuperäissolisti Miia Rautkoski.
Räppi taipuu julistuksen
Hope Big -tapahtuma polkaistiin käyntiin paikallisin voimin. ”Joku kuhmalahtelaisbändi” osoittautui taitavaksi kitarapopbändiksi, joka ei ole pitänyt itsestään isommin melua. ”Salabändi” ei kauppaa levyjä tai bändipaitoja eikä kerro itsestään nettisivuilla.
Lights Insiden nimellä englanninkielisiä lainabiisejä esittänyt ryhmä on kiertänyt jo kahdeksan vuotta seurakuntien tapahtumia hieman eri nimillä ja kokoonpanoilla. Leevi Oranen (basso), Elina Rautio (koskettimet), Olavi Rautio (kitara) ja Mikael Virtanen (rummut) ovat kaikki kotoisin Kuhmalahdelta tai Kangasalta. Solistina toimii mänttäläisvahvistus Ville Anttila.
Karkelon pääesiintyjä Mikaveli julkaisee syksyllä ensilevynsä. Räppäri julistaa kristillistä sanomaa sopivan päällekäyvästi, ja ensimmäiset sinkut ovat nousseet sekä latauslistojen että Radio Suomipopin listan kärkisijoille.
”Jos sä koputat niit ovii ni sulle avataan. Koputa ovea vaan. Koputa uudestaan. Koputa vielä kerran, ja jos etsivä löytää ni on löytäny Herran”, Mikaveli huudatti Vilpolan yleisöä.
Mikavelin ”jeesusräppi” tarjoilee hengellistä musiikkia nykynuoriin uppoavassa muodossa. Pekka Simojoki ja muut edellisen polven gospelmuusikot toivat kitarat kirkkoon. Nuoren polven ei enää tarvitse toistaa edellispolvien luomia hengellisen musiikin standardeja. Mikaveli osoittaa että räppi taipuu sanan julistukseen tehokkaasti.
Epämukavuusalueella olikin mukavaa
Maailmanlopunlasten melulla vireystilaansa autossa, työssä, syödessä ja saunassa säätelevä musiikin suurkuluttaja on epämukavuusalueellaan ”jeesusräpin” parissa. Miten iskee ylistys tanssipopin tahtiin, kun jokapäiväinen soundtrack koostuu sikiönsyöjien mörinästä?
Hope Big -tapahtuman bändit ja yleisö paljastavat toisen todellisuuden. Emme tiedä kristillisistä bändeistä mitään, koska Suomessa hengellinen musiikki on rajattu doom metalliakin tehokkaammin omaan lokeroonsa.
Maailmalla melkein jokainen vakavasti otettava muusikko tekee jossain vaiheessa uraansa hengellisen levyn. Meillä päivitellään vieläkin, miten Samuli Edelman meni laulamaan virsiä. Oli jotenkin uskottavampaa, kun mies oli humalassa laivalta putoileva upponalle.
Lokeroinnin vuoksi musiikilla on entistä vaikeampi koota ihmisiä yhteen. Isot nimet vetävät ja megatapahtumiin lähdetään megatapahtuman vuoksi. Mutta miten saada esimerkiksi pälkäneläisnuoret liikkeelle?
Kristillisessä tapahtumassa näyttäytyminen olisi tietenkin valtava riski maineestaan tarkalle nuorelle. Mutta lauantai-illasta puuttuivat jopa uhmallaan portilla pulloa kallistelevat ja mopoa huudattavat teinit.
Hope Big veti kristillisiä nuoria lähikunnista, mutta paikallisia oli läsnä vain kourallinen. Se on harmi, sillä Lauri Mäkelä oli pistänyt kavereidensa kanssa pystyyn mahtitapahtuman.
Pälkäneellä ei ole liikaa lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia. Niiden järjestämistä ei ainakaan lisää se, jos kohdeyleisöä ei pätkääkään kiinnosta.
Olisi myös Vilpolan kannalta hienoa, jos paikkakunnalla voisi järjestää erilaisia musiikkitapahtumia. Keskellä kylää sijaitseva lava on uuden terassin ansiosta entistä upeampi ja toimivampi esiintymisareena. Se seisoo kuitenkin liian suuren osaa kesää tyhjän panttina.
Kesätapahtuma ottaa älyttömän riskin, jos paikalle ei järjestetä kaljatelttaa. Päihteetön musiikkitapahtuma kuulostaa itsemurhalta.
Hope Big osoitti, että ihan hyvin sitä pystyy sinnittelemään yhden lauantai-illan selvin päin. Itse asiassa iloisen bailukansan keskellä tuli mieleen, että olisiko kieroutuneessa alkoholikulttuurissa kyse ryhmäpaineesta.
Kun kaikki ovat kuitenkin jurrissa, niin festareille tai edes lähikapakkaan ei viitsi lähteä ennen kuin on itse hankkiutunut vähintään samaan jamaan. Tällaisen kilpavarustelun seurauksiin voi käydä tutustumassa esimerkiksi Kirkastusjuhla-alueen liepeillä örveltävässä porukassa.
Kommentointi on suljettu.