Näytelmä edustaa perinteistä kesäteatteria, mutta onnistuu kuitenkin olemaan samaan aikaan raikas. Ensi-illassa yleisö eli esityksessä mukana ja nauroi hersyvästi pitkin esitystä. Teksti on nokkela ja tuo esiin karavaanarielämään kuuluvia tapoja ja myös nostaa heihin kohdistuvia ennakkoluuloja esiin lempeän hauskasti.

Tapahtumat saavat alkunsa, kun omasta mielestään menestynyt näyttelijä Mikko Aarnela (Lari Halme) palaa kesäteatterin ensi-iltajuhlista ja todistaa kotimatkallaan murhan. Hän tajuaa olevansa rikoksen silminnäkijänä hengenvaarassa ja joutuu pakenemaan paniikissa. Mikko varastaa hädissään matkailuauton ja joutuu tämän kautta sulautumaan karavaanareihin, tuohon omalaatuiseen heimoon.
Halme tekee roolissaan vakuuttavaa työtä. Samoin vakuuttava on monessa pienemmässä roolissa nähtävä Aimo Räsänen. Rooleista etenkin influensseri on suorastaan kutkuttavan hauska.
Muissa rooleissa ovat Heikki Hela, Kaisa Hela, Karoliina Vanne, Miia Selin, Jari Ahola, Marika Heiskanen ja Carola Halme / Minttu Ahlqvist. Lavalla nähdään myös nokialaisen Etunäyttämö-teatterin harrastajanäyttelijöitä.
Arvio: 4,5 tähteä.
Karavaanari – Kaikkien kaveri:
Käsikirjoitus: Heikki Syrjä, Riku Suokas
Ohjaus: Riku Suokas
Lavastussuunnittelu: Antti Lauttamäki, Emmi Niittymäki
Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen
Koreografi: Markku Nenonen
Rooleissa: Lari Halme, Kaisa Hela, Heikki Hela, Karoliina Vanne, Miia Selin, Aimo Räsänen, Jari Ahola, Marika Heiskanen, Carola Halme / Minttu Ahlqvist. Avustajat ovat nokialaisen Etunäyttämö-teatterin näyttelijöitä.
Ensi-ilta 12.6., esitykset jatkuvat 10.8. asti.